Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
– Haluaisin havahduttaa ihmisiä suvaitsemaan erilaisuutta. Minua hämmästyttää, miten moni ajattelee oikeudekseen ihmetellä ja syyllistää, jos kohtaa erilaisia valintoja kuin omat, sanoo Orkkuli Kuisma.
Lapselle voi antaa nimen vaikka barbin tai piirroshahmon mukaan, ja kerroimmekin aiemmin tarinat kuuden uniikin nimen taustalta . Orkkuli Kuisman etunimen tarina alkaa yllätyskaksosten syntymästä, ja se sisältää myös ihmisten kohtaamiseen liittyvää elämänviisautta. Nyt hän kertoo, kuinka poikkeuksellinen nimi on vaikuttanut elämään – ja mitä sen ansiosta on päässyt oppimaan muista ihmisistä.
”Äiti ja isä odottivat vuonna 1969 vauvaa; he ajattelivat saavansa pojan, ja sille oli jo valittu nimeksi Pyry Matti. Lapsivedet menivätkin suunnilleen kuukautta ennen laskettua aikaa, ja syntyi pienen pieni tyttö, siskoni. Kun hän oli syntynyt, kätilö totesi, että siellä on muuten toinen, aivan poikittain. Kun minut saatiin lopulta ulos, hyvä että jäin henkiin. Pyry Matin tilalle piti keksiä uudet nimet.
Äitini on nimeltään Viena . Hänen nimensä tuli Vienan Karjalasta, jossa äidin isä oli hänen syntymänsä aikaan ollut sotilaspastorina. Isäni tykkäsi siitä, että äidin nimellä oli tarina. Lisäksi hän halusi ehdottomasti lapsilleen suomalaiset eikä kansainväliset nimet.
Olimme aluksi niin pieniä rääpäleitä, että emme osanneet itkeä vaan piipitimme kuin linnunpoikaset. Siitä vanhemmilleni tuli mieleen Sirkku, pieni sirkuttaja, ja siskostani tuli Sirkkuli .
Minun nimeni keksi isä: hänen mielestään me näytimme siinä äitiyspakkauksen laatikossa nukkuessamme pieniltä oravanpoikasilta. Meille annettiin ensimmäisiksi nimiksi lyhyet nimet, minulle Vire ja siskolle Sari , mutta aina meitä sanottiin Sirkkuliksi ja Orkkuliksi. Naapuruston lapset nimesivät nallensa ja nukkensa sirkkuleiksi ja orkkuleiksi, koulukaverit tunsivat meidät – ei nimissämme ollut mitään ihmeellistä.
Kun muutin Helsinkiin opiskelemaan, sain huomata, että joillakin olikin ongelmia Orkkulin kanssa. Suhtautuminen nimeeni oli välillä kummastus, kyseenalaistus, jopa kauhistus. ’Miten sinulla voi olla tuollainen nimi?’, ’varmasti se on oikeasti joku Orvokki’, ’sinähän voit vaihtaa sen’.
Opin mittaamaan ihmisen käytöstapoja sillä, mitä hän sanoi kun esittäydyin. Kun 1990-luvulla psykologian opettajani ensimmäisellä tunnilla luokan edessä suureen ääneen kummasteli ’mistä sinä olet tuommoisen nimen saanut?’ vastasin vain että ’Odotanpa sitä päivää, kun aikuiset ihmiset osaavat ensitapaamisella käyttäytyä’.
Meillä on kuusi lasta, ja kolmannen jälkeen alettiin kauhistella, että ’ai kamala, kuinka monta meinaatte vielä tehdä’. Kun olin pitkään lasteni kanssa kotona, kyseltiin, että meinaatko tosiaan vielä olla kotona. Omien lasteni nimiin liittyy jokaiseen myös tarina. Esikoisesta tuli Pyry-Matti, sillä olin ihastunut siihen nimeen jo lapsena vanhempieni kertoessa minun ja siskoni nimitarinaa.
Kummityttöni on kertonut , että nimestäni on keskusteltu jossain netissä. En ole käynyt lukemassa enkä oikeasti ymmärrä, kuinka joillakin ihmisillä on niin vähän omassa elämässään sisältöä, että pitää muiden ihmisten asioita märehtiä jossakin netin keskustelupalstoilla.
Myönnän, että joudun miettimään asioita, joita tavallisen nimen omistaja ei mieti. Nimeni sanominen julkisuudessa on aina pieni riski. Olen koettanut elää niin, ettei tule pahemmin sanomista – jos mokaan kunnolla, kaikki tietävät, että se olen sitten minä, kun muita Orkkuleita ei ole olemassakaan.
