Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Nettihuijaukset ovat yleistyvä vitsaus. Uusi piirre niissä on aidon tuntuinen henkilökohtaisuus.
Ensimmäistä kertaa elämässäni sain huijausviestin, joka puhutteli minua henkilökohtaisesti ja johon olisin halunnut uskoa. Toimittajantyöni lisäksi olen myös kuusi teosta julkaissut kirjailija, ja toivon tietenkin kirjoilleni lukijoita. Jos kirjaa vielä kehutaan, se vasta mairittelee.
Tähän tarpeeseen iskevät huijarit, jotka ovat viime aikoina löytäneet tiensä myös suomalaisten kirjailijoiden sähköpostilokeroihin. Kirjailijaliitto ja Suomen tietokirjailijat varoittivat jäseniään juuri tällaisista huijausviesteistä maanantaina.
Saamani viesti kuvaili aika virheettömällä suomen kielellä tuoreimman teokseni kiinnostavuutta. Oletan, että viesti oli laadittu tekoälyllä, joka oli laitettu etsimään kirjaa koskevia oikeiden ihmisten kirjoituksia verkosta ja laatimaan niiden pohjalta kosiskeleva viesti. Kirjan sisältöä oli kuvailtu aivan oikein.
Siiman perässä tuli koukku. Kirjani haluttaisiin kansainvälisen kirjakerhon jäsenistölle luettavaksi. Minun täytyisi vain maksaa jopa satoja euroja ja ladata kirja heidän palveluunsa. Siellä odottaisivat valtaisat kirjastani kiinnostuneet lukijajoukot.
Kävin Limelight Book Clubin varsin ammattimaisen näköisellä verkkosivustolla, jossa kirjailijoille luvattiin aktiivista lukijakuntaa. Tarkistin, että sivusto oli avattu vasta pari päivää ennen kuin sain kalasteluviestin.
Harvemmin käy niin, että huijari lähettää räätälöidyn huijausviestin tiedon verifiointiin ja faktantarkistukseen erikoistuneelle toimittajalle. Päätin katsoa, miten pitkälle saisin keskustelun vietyä.
Huijari viestitteli työsähköpostiini, joten aina kun kirjoitin takaisin, viestini mukana tuli allekirjoitus, joka kertoo minun työskentelevän Ylellä. En siis mitenkään piilotellut ammattiani viestinvaihdossa. Kysyin meilissä, ketkä kirjakerhoa pyörittivät. Kerhon verkkosivuilla kun ei ollut yhdenkään ihmisen nimeä tai yhteystietoa saati kerhon kotipaikkaa.
Paluupostissa sain nimilistan, ja samat nimet olivat ilmestyneet kuvien kera verkkosivuille. Kerhon toimiston väitettiin sijaitsevan Birminghamissa Britanniassa.
– Arvostan, että nostit esiin nämä kysymykset. Juuri sellaisia asioita kirjoittajan tulisi voida tarkistaa ennen kuin päättää, sopiiko ohjelma hänelle, kirjoitti Limelightin ”kuratointitiimi” minulle.
Muutaman sähköpostiviestin jälkeen kysyin, voisimmeko jatkaa keskustelua videopuhelussa. Se järjestyikin nopeasti itse toimitusjohtajan kanssa. Hän esiintyi nimellä Ayeni Samuel. Hänen oikeaa nimeään en saanut selville. Puhelun aluksi näin vain mustan ruudun, joten pyysin Samuelia laittamaan kameran päälle. Siinä kesti hieman reilut kuusi minuuttia. Taustalta kuului jotain kahinaa ja ropistelua.
Sitten Samuel ilmestyi kuvaan kauluspaitaan ja solmioon sonnustautuneena.
