Natsitunnukset vaihtuivat kommunismiin – Vanajanlinnan historia on täynnä ironisia käänteitä
Kun Eurooppa palaa, joku myy tulitikut – sen tiesi Vanajanlinnan asekauppias. Mannerheim vieraili siellä, myöhemmin työläisopiskelijat.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Raiskaaja tunnusti ja sanoi, ettei hänellä ole mitään syytä epäillä naisen kertomusta.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 23-vuotiaan miehen raiskauksesta kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Uhri oli hänen parhaan kaverinsa tyttöystävä.
Mies ja nainen olivat entuudestaan ystäviä, mutta he eivät olleet koskaan seurustelleet keskenään. Mies oli tekoaikaan 19-vuotias, nainen puolestaan vastikään täysi-ikäistynyt, ja seurusteli tuomitun parhaan kaverin kanssa.
Seurue vietti yhdessä aikaa baarissa Turussa. Baari-illan päätteeksi tuomittu oli niin humalassa ettei pystynyt menemään omaan kotiinsa. Hän alkoi ruinata yöpaikkaa naisen kotoa.
Nainen suostui, mutta teki selväksi, että mies tulisi hänen kotiinsa vain nukkumaan, eikä heidän välillään tulisi tapahtumaan mitään. Mies vaikutti suostuvan tähän.
Asunnossa mies ei suostunut nukkumaan sohvalla vaan halusikin naisen viereen sänkyyn. Lopulta nainen suostui tähänkin, mutta ennen nukkumaanmenoa piirrettiin selkeät rajat.
Sängyssä muurin virkaa toimitti vartalotyyny, jonka toiselle puolelle mies ei saanut mennä.
Tapahtumat alkoivat, kun nainen havahtui kipuun. Vartalotyyny oli poissa ja mies työnsi sormiaan naisen sisälle. Hereille havahtunut nainen alkoi kovaan ääneen vastustella ja sai miehen lopettamaan.
Vähän ajan kuluttua nainen havahtui uudelleen kipuun. Tällä kertaa mies oli hänen päällään ja työnsi sukuelintään väkisin hänen sisäänsä.
Nainen alkoi itkeä kivusta ja pyysi toistuvasti miestä lopettamaan. Hän yritti työntää miestä pois päältään tuloksetta. Lopulta teon vain jatkuessa hän lamaantui, tuijotti kattoa ja odotti, että mies lopettaisi.
Teon jälkeen nainen soitti välittömästi ystävälleen, joka haki hänet sairaalaan. Sieltä uhrin matka jatkui poliisiasemalle.
Kivun lisäksi nuorelle naiselle aiheutui teosta vakavia pitkäaikaisia psyykkisiä ongelmia.
Turussa vuonna 2022 tapahtunutta raiskausta käsiteltiin vasta tänä vuonna Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Tuomittu myönsi syyllistyneensä rikokseen.
Mies kertoi olleensa niin kovassa humalassa, ettei hän muistanut mitään omista teoistaan. Hänellä ei kuitenkaan kertomansa mukaan ollut mitään syytä epäillä naisen kertomusta. Myös naisen esittämät korvausvaatimukset hän hyväksyi sellaisenaan.
Mies sanoi eläneensä tekoaikaan hyvin humalahakuista ja päämäärätöntä elämänvaihetta. Naiseen kohdistunut teko oli vain yksi niistä virheistä, joita hän katuu. Sittemmin hän kertoi muuttuneensa ja hakeneensa opiskelemaan.