Macron Ranskan protesteista: Mikään ei oikeuta ”hillitöntä” väkivaltaa
Ranskan sisäministeriön mukaan lähes 2 400 mielenosoittajaa otettiin kiinni lauantaina.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Ranskan sisäministeriön mukaan lähes 2 400 mielenosoittajaa otettiin kiinni lauantaina.
Suomalaistoppari Diogo Tomas teki ensimmäisen maalinsa ruotsalaisen AIK:n paidassa Allsvenskan-ottelussa IFK Göteborgia vastaan.
Kuura voi tehdä teistä petollisen liukkaita maanantaiaamuna.
Christian Horner kertoo rumaksi äityneestä valtataistostaan Helmut Markoa vastaan.
Matti Leinon tanssitaidot ovat ihastuttaneet läpi kuluvan kauden.
Valkoinen talo ei vastannut kysymyksiin, jotka koskivat kuvasta sumennettuja kohtia.
Lauantaina nähty tempaus päätyi kurinpidon syyniin.
Petri Karjalaista korpeaa otteluohjelma, joka asettaa joukkueet ajoittain epätasa-arvoiseen asemaan ja syö myös katsojille tarjottavaa viihde-elämystä.
Kun Eurooppa palaa, joku myy tulitikut – sen tiesi Vanajanlinnan asekauppias. Mannerheim vieraili siellä, myöhemmin työläisopiskelijat.
Ero voi kirpaista, mutta joskus eron hetkellä lausutuille sanoille voi vuosien päästä vähän nauraakin.
Israelin parlamenttivaalit on tarkoitus järjestää 27. lokakuuta.
Balettitanssija Atte Kilpinen on Tanssii tähtien kanssa -lähetyksen vieraileva tuomari.
Espoon Lippulaivan K-supermarketin kauppias Juuso Österman kertoo, että kauppa on budjetoinut asiakkaiden pysäköintimaksuihin loppuvuodelle 10 000 euroa.
Ulkomaiset palvelut päihittivät kotimaiset.
Suomalaislupauksella kulki Italiassa.
Toimituksen Leijonat & lampaat -arvio nostaa esiin SM-liigaviikon kuumimmat puheenaiheet.
53-neliöiseen kaksioon oli ahtautunut 14 miestä.
Petri Skrikon lähes 40 vuotta vanha saavutus nousi jälleen puheenaiheeksi.
Sateet ovat aiheuttaneet lukuisia tulvia.
Takavuosien suurseura on voittanut viimeksi elokuussa Englannissa.
”Olemme vilpittömästi pahoillamme”, Finnlinesilta kerrotaan.
Kiinalaisjätti BYD esitteli osaamistaan itsestään ajavien autojen teknologiassa Pariisissa viemällä autonsa Riemukaaren kuuluisaan liikenneympyrään.
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Trumpin rauhanneuvottelijoiden mielestä eurooppalaisten pitäisi ostaa enemmän venäläistä kaasua.
112-vuotias Kirsten Schwalbe kertoo katuvansa natsipuolueeseen liittymistä.
Datakeskusten rakentaminen vaatii monenlaista osaamista. Rakennusbuumi on kasvattanut työvoiman kysyntää Suomessa räjähdysmäisesti.
Oletko hyvin kartalla eli kärryillä?
SOK:n mukaan polttoaineiden hinnat näkyivät hintatolpassa väärin teknisen vian vuoksi.
Sesonkityö ei sovi kaikille.
Espanjalaisen Cupran pieni täyssähköauto Raval on myynyt selvästi paremmin kuin mitä merkki on pystynyt ennakoimaan.
Älä säästä väärässä paikassa.
Tilanpitoon pitää olla kutsumus, jotta vastuksia jaksaa selättää, sanoo neljännen polven tilallinen.
Kääntyvän auton kuljettaja ei voinut nähdä, milloin hänelle palaa vihreä valo.
Ranskan mielenosoitukset jatkuvat.
Vanhempi voi syyllistyä jopa rikokseen, jos käyttää lapselleen sijoittamia rahoja väärin, kertoo Kauppalehti.
Porsche on julkaissut Mission S -nimisen superautokonseptin, joka raottaa verhoa tulevasta uudesta mallisarjasta.
Marko Suksi luotsasi 17 vuotta Poppamiestä ja myi yrityksen viime vuoden huhtikuussa.
Näitkö jotain uutisen arvoista? Lähetä tiedot, valokuva tai video suoraan uutistoimitukselle.
IS EXTRA | Tinnitukseen on olemassa hoitokeino, joka auttaa lähes jokaista. Moni huomaa helpotuksen jo ensimmäisellä hoitokerralla.
Ei auta kuin kärvistellä, moni tinnituksen kanssa elävä on jo tottunut ajatteleman. Pahimmillaan vaiva vie yöunet, vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin tai uhkaa jopa työkykyä.
Oikeasti kärvistely ei ole ainoa vaihtoehto. Saatavilla on tehokas, mutta huonosti tunnettu hoito, joka voi antaa välittömän helpotuksen.