Satelliittikuvat paljastavat: Pohjois-Korean Kim Jong-un seilaa yltäkylläisyydessä, vaikka kansa elää köyhyydessä
YK:n mukaan noin 40 prosenttia Pohjois-Korean väestöstä kärsii aliravitsemuksesta. Tämä ei koske maan johtajaa Kim Jong-unia.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
YK:n mukaan noin 40 prosenttia Pohjois-Korean väestöstä kärsii aliravitsemuksesta. Tämä ei koske maan johtajaa Kim Jong-unia.
Parketilla nähtiin vaikuttava nosto.
Ennen ottelua pelaajille puhunut Jason Myrtetus sai joukkueelta koskettavan kunnianosoituksen.
Suomalainen Tomi Kotilainen sai haltuunsa limonadin juomisen maailmanennätyksen juomalla puoli litraa Jaffaa reiluun kolmeen sekuntiin.
Silva Saarinen sai voitostaan 50 000 dollaria.
Puiston kameravalvontaa lisätään, kertoo Tampereen riskienhallinta- ja turvallisuusjohtaja Jouni Perttula Aamulehdelle.
Osaa suomalaisista odottaa sumuinen yö ja pakkasaamu. Meteorologi kertoo, millä alueilla tulee olla erityisen tarkkana.
Kun Eurooppa palaa, joku myy tulitikut – sen tiesi Vanajanlinnan asekauppias. Mannerheim vieraili siellä, myöhemmin työläisopiskelijat.
Ero voi kirpaista, mutta joskus eron hetkellä lausutuille sanoille voi vuosien päästä vähän nauraakin.
Toimituksen Leijonat & lampaat -arvio nostaa esiin SM-liigaviikon kuumimmat puheenaiheet.
53-neliöiseen kaksioon oli ahtautunut 14 miestä.
Petri Skrikon lähes 40 vuotta vanha saavutus nousi jälleen puheenaiheeksi.
Sateet ovat aiheuttaneet lukuisia tulvia.
Ranskan protestoijilla ei ole selkeitä vaatimuksia, sanoo Eurooppa-tutkija Timo Miettinen.
Takavuosien suurseura on voittanut viimeksi elokuussa Englannissa.
”Olemme vilpittömästi pahoillamme”, Finnlinesilta kerrotaan.
Ulkomailla sairaanhoitajan tutkinnon suorittanut hoitajaopiskelija ei niellyt potkuja.
Suomalainen onnistui mainiosti ampumapaikoilla.
Potkaistun pojan hoidot kestävät vuosia ja maksavat tuhansia euroja, arvioi erikoishammaslääkäri.
Aleksanteri Kaskimäki saa mahdollisuuden NHL:ssä.
Mellakat jättivät jälkeensä tuhoa Ranskan suurkaupunkien kaduille.
Kiinalaisjätti BYD esitteli osaamistaan itsestään ajavien autojen teknologiassa Pariisissa viemällä autonsa Riemukaaren kuuluisaan liikenneympyrään.
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Trumpin rauhanneuvottelijoiden mielestä eurooppalaisten pitäisi ostaa enemmän venäläistä kaasua.
112-vuotias Kirsten Schwalbe kertoo katuvansa natsipuolueeseen liittymistä.
Datakeskusten rakentaminen vaatii monenlaista osaamista. Rakennusbuumi on kasvattanut työvoiman kysyntää Suomessa räjähdysmäisesti.
Oletko hyvin kartalla eli kärryillä?
SOK:n mukaan polttoaineiden hinnat näkyivät hintatolpassa väärin teknisen vian vuoksi.
Sesonkityö ei sovi kaikille.
Espanjalaisen Cupran pieni täyssähköauto Raval on myynyt selvästi paremmin kuin mitä merkki on pystynyt ennakoimaan.
Poliisi on ottanut kiinni esimerkiksi juhla-alueen järjestelyistä vastanneita henkilöitä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yltyi puhumaan meikkauksesta kesken kampanjatilaisuuden.
Älä säästä väärässä paikassa.
Tilanpitoon pitää olla kutsumus, jotta vastuksia jaksaa selättää, sanoo neljännen polven tilallinen.
Kääntyvän auton kuljettaja ei voinut nähdä, milloin hänelle palaa vihreä valo.
Ranskan mielenosoitukset jatkuvat.
Vanhempi voi syyllistyä jopa rikokseen, jos käyttää lapselleen sijoittamia rahoja väärin, kertoo Kauppalehti.
Porsche on julkaissut Mission S -nimisen superautokonseptin, joka raottaa verhoa tulevasta uudesta mallisarjasta.
Näitkö jotain uutisen arvoista? Lähetä tiedot, valokuva tai video suoraan uutistoimitukselle.
Sateet ovat aiheuttaneet lukuisia tulvia.
Espanja kärvistelee rankkasateiden kourissa.
Uutistoimisto EFE:n mukaan maan ilmatieteen laitos piti sunnuntaina voimassa ”poikkeuksellisesta vaarasta” varoittavan punaisen varoituksen Ibizan ja Formenteran saarilla sekä osassa Valencian ja Alicanten maakuntia erittäin voimakkaiden sateiden vuoksi.
Kataloniassa rankkasateet olivat pahoja jo lauantaina. Sanomalehti El Paísin mukaan pelastusviranomaiset löysivät sunnuntaina noin 35-vuotiaan naisen ruumiin läheltä Cabrera de Maria Barcelonan maakunnassa. Nainen oli joutunut virran vietäväksi yrittäessään ylittää tulvivan purouoman.
Myrskyisä sää on aiheuttanut useita tulvia, ja pelastusviranomaiset ovat joutuneet pelastamaan useita veden saartamiksi jääneitä ihmisiä.
Sunnuntaiaamuna kerrottiin, että turistien bilesaarena tunnetun Ibizan lentokenttä kärsii sateiden aiheuttamista ongelmista. Cadena SER -radiokanavan mukaan viisi lentoa oli jouduttu ohjaamaan muualle, ja ainakin kaksi lentoa oli peruttu kokonaan.
Ibizalla on jouduttu sulkemaan myös teitä tulvavesien takia. EFE:n mukaan Ibizalla sekä sen läheisellä Formenteralla sadetta voi ennusteiden mukaan kertyä jopa 90 millimetriä yhden tunnin aikana.
Valenciassa voimakkaimpia sateita ennustetaan eteläiselle rannikkoalueelle. EFE:n mukaan sadetta voi kertyä paikoin jopa 200 millimetriä 12 tunnissa ja yli 300 millimetriä vuorokaudessa. Alicanten maakunnan pohjoisosissa voi sataa yhtä paljon.
Useille muille Espanjan alueille on annettu lievempiä varoituksia voimakkaasta sateesta.



