Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Mihin ja milloin katosi se tietyn tason arvokkuus, että ei tämä minun tai edes koirani elämä niin kiinnostavaa ole ollut, että siitä pitäisi kirja kirjoittaa, kysyy kolumnisti ja kirjailija Jyrki Lehtola.
Koululaisille, jotka on pakotettu messuille, ja kirjailijoille, jotka on pakotettu messuille, ja kustannusammattilaisille, jotka on pakotettu messuille, ja kaikkien poskisuukkojen äiti niille, jotka ovat oikein odottaneet, että pääsevät lavalle olemaan joku muu kuin oma itsensä.
Kirjamessuilla kirjailijat markkinoivat kirjojaan niin kuin venemessuilla markkinoidaan veneitä. Koska kyse on kirjallisuudesta eikä veneistä, markkinoinnista ei tietenkään käytetä sen oikeaa nimeä, vaan sitä kutsutaan keskusteluksi, joita Helsingin kirjamessuilla on yli tuhat.
Yli tuhat keskustelua! Eikö kirjallisuuteen joskus kuulunut hiljaisuus sanojen äärellä? Tuo on vain yksi kirjamessujen herättämistä kysymyksistä. Seuraavassa loput kysymykset, joita voi paeta, kun on taas kirjamessuaamuna herännyt väärästä paikasta.
Vai johtuuko se hatusta Brežnevin z-kirjaimen yllä, kun oma oikeamielisyys vie joskus mukanaan, jolloin sitä hattua ei jaksa etsiä näppäimistöltä? Oikeamielisyydestä ja rohkeudesta puheen ollen, mitähän muuten tapahtuisi, jos pariisilaistyyliset mellakat vyöryisivät viikonloppuna Helsingin Messukeskukseen?
Oletteko jo siellä Messukeskuksessa esittäneet toisaalta huoltanne siitä, että lukeminen on laskussa ja toisaalta iloanne siitä, että ei todellakaan ole, katsokaa näitä ihania, lukevia ihmisiä ympärillämme?
Onko mahdollista perustella vuonna 2026 se, että ”lukeminen kannattaa aina” niin, ettei se ole kokoelma sillä tavalla kiusallisia latteuksia, että tekisi mieli taputtaa perustelijan päätä niin kuin lasta, joka viimein oppi viemään lautasensa tiskikoneeseen mutta unohti tyhjentää sen ruoasta?
Eikö juuri lukemista tulisi perustella kielellä, joka on niin taitavaa ja vakuuttavaa, että lukija yllättyy ja kysyy tekoälyltä ”Mikä on tämä tällainen kuin kirjakauppa?” Koska niitä latteuksista vapaita perusteluja ei ole näkynyt, kertooko se siitä, ettei lukemista voi perustella, vai siitä, että kirjoittamisen ammattilaiset eivät osaa kirjoittaa?
Ja mitä siitäkin pitäisi ajatella, että tekoäly pystyy perustelemaan kirjallisuuden ammattilaista paremmin, miksi kirjoja kannattaa lukea? Eikö muuten internet, tekoäly, some, älypuhelimet jne. edelleenkin perustu myös lukemiselle? Tuleeko lukemisen kohteessa olla kannet ja sisällä kuvaus haikeudestani tai sekavista kesäöistä, jotta se muuttuu korkeamman tason lukemiseksi? Onko lukemisen kuolemasta puhuminen vain hukkuvan tarrautumista uppoavaan välineeseen?
Ja miksi lukemisen kuolemaa paheksuvat nekin, jotka kuuntelevat kirjansa?
