Päiväristeily muuttui painajaiseksi – Liki 20 ihmistä jäi Finnlinesin laivaan vastoin tahtoaan
Kuusihenkinen seurue joutui viettämään yön Finnlinesin laivassa, kun he eivät ehtineet ulos teknisen vian vuoksi.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Realme GT 8 Pro ja Google Pixel 11 Pro XL on suunniteltu eri lähtökohdista. Kumpi olisi sinulle sopivampi?
Lippulaivapuhelimen voi toteuttaa useammalla eri tavalla: tekemällä kaiken ihan viimeisen päälle tai kehittämällä laitteen, joka on kaikessa hyvä, muttei missään paras – mutta joka tarjoaa silti erinomaista hinta-laatusuhdetta.
Ensimmäistä näistä tavoittelee noin 1 500 euron hintainen, amerikkalaisen Googlen Google Pixel 11 Pro XL. OnePlussan manttelinperijäksi pyrkivä, Suomeen hiljattain vasta isommin tullut kiinalainen Realme puolestaan tarjoaa noin 800 eurosta lähtevällä GT 8 Prolla sellaista hinnan ja ominaisuuksien yhdistelmää, joka tekee laitteesta houkuttelevan.
Pixelit ovat aiemmin ottaneet vaikutteita iPhonen ulkoasusta, mutta 11 Pro XL tekee tähän poikkeuksen. Kamerat on sijoiteltu rinnakkain koko laitteen levyiseen kyttyrään, joka taatusti jakaa mielipiteitä. Muuten laitteen design on maltillinen: hiottu ja lasitettu kotelo on tyylikäs ja hyväntuntuinen.
Realmen pinta on kierrätetystä muovista tehtyä keinonahan kaltaista materiaalia. Puhelin ei lipsahda vahingossa käsistä. Kamerat on sijoiteltu retroscifihenkiseen kiekkoon, josta tykkää, jos siitä tykkää. Todella poikkeuksellisesti sen voi vaihtaa lisävarusteena myytävään toisenlaiseen malliin.
Pixelin hienouksiin kuuluu se, että käyttöjärjestelmästä on siivottu kaikki turha. Tarjolla ovat vain Googlen sovellukset, ei mitään ylimääräistä. Mukana ei ole väkisin tuputettuja facebookeja, tiktokkeja tai ei-näitä-kukaan-oikeasti-tarvitse-söpöilygeneraattoreita. Tarpeelliset sovellukset voi ladata itse.
Pixelin mukana tulee puoli vuotta Googlen Gemini Pro -tekoälyä. Tämä on heikennys aikaisempaan, sillä edellismallien mukana sitä tuli kokonainen vuosi.
Myös Realme on ilahduttavan pelkistetty (toki puolipakollinen Netflix löytyy). Käyttöliittymässä on jonkin verran karkkia ja pirteitä värejä aasialaiseen tyyliin. Realmellä on myös oma sovelluskauppansa Google Playn rinnalla.
Realme on valinnut puhelimen suorittimeksi alan lippulaivana pidetyn Snapdragon 8 Elite Gen 5:n, joka tuo luurille tehokategorian voiton. Google siirtyi edellisessä laitesukupolvessa käyttämään omaa Tensor-siruaan, mikä ei tarjoa samanlaista raakaa laskentavoimaa.
Googlen Tensor G6 on optimoitu erityisesti tekoälytarkoituksiin, mikä tekee siitä nopean tietyissä tehtävissä. Pelikäytössä ja muussa vastaavassa kovassa kuormituksessa Snapdragon ja siten myös Realme ovat nopeampia.
Pixel on silti riittävän nopea käytännössä kaikkeen. Lisäksi sen kunniaksi lasketaan energiatehokkuus. Vaikka Realmen akku on reilusti järeämpi (7000 mAh vs. 5115 mAh), sen todellinen käyttöaika ei ole kuitenkaan paljon Pixeliä pidempi.
Tästä huolimatta akku täyttyy reilusti nopeammin tehokkaamman pikalatauksen ansiosta. Valmistajan oma laturi antaa tehoa jopa 120 watin edestä, ja langaton latauskin tapahtuu 50 watin teholla. Tämä edellyttää kuitenkin Realmen (tai OnePlussan tai Oppon) uutta laturia. Pixel latautuu nopeimmin 45 watilla.
Mitä tehoihin ja lataukseen tulee, voitto menee Realmelle.
Kamerat ovat tärkeä muistutus siitä, että pelkkiä numeroita ei saa tuijottaa.
Molemmissa puhelimissa on 50 megapikselin pääkamera. Kuvanlaatu on molemmissa erinomaista. Perusasetuksin Pixel tuottaa realistisempaa kuvaa, Realme hieman ylikorostaa värejä silmää miellyttääkseen. Pixelin kuvanparantelu ja tekoäly antavat sille kuitenkin tarvittavan loppukirin voittoon. Googlen tarjoamat muokkausmahdollisuudet tekevät hyvästä kamerasta erinomaisen.