Nuoret I-P:lle: Autoihin määrätty tunnus aiheuttanut vaaratilanteita
Autoilijat tekevät tyhmiä ohitteluja tai roikkuvat perässä, kertoo 17-vuotias Tuulia Ilkka-Pohjalaiselle.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Autoilijat tekevät tyhmiä ohitteluja tai roikkuvat perässä, kertoo 17-vuotias Tuulia Ilkka-Pohjalaiselle.
Urheilu
Suomalainen onnistui mainiosti ampumapaikoilla.
Kotimaa
Monen kommentoijan mielestä artistien yhteiskuva on mennyt hyvän maun rajan yli.
Kotimaa
Kuusihenkinen seurue joutui viettämään yön Finnlinesin laivassa, kun he eivät ehtineet ulos teknisen vian vuoksi.
Urheilu
KuPS kaatoi VPS:n 2–0 ja kiristi Veikkausliigan mestaruustaistelun äärimmilleen.
Urheilu
KuPS voitti VPS:n 2–0 ja nousi vain pisteen päähän Veikkausliigan kärkiseura Interistä.
Ulkomaat
Tulipalo levisi nopeasti voimakkaan tuulen vuoksi.
Kotimaa
Pakastealtaiden paras kalapuikko on selvillä.
Kotimaa
Diandran tulkinta räjäytti potin Elämäni biisi -ohjelmassa.
Kotimaa
Juusluoto kuului alun perin Nesteelle, joka hankki sen Urho Kekkosen ideasta. Fortumille saariryhmä tuli Neste-IVO-fuusion kautta.
Ulkomaat
Mielenosoitukset Albanian pääkaupungissa Tiranassa jatkuvat sunnuntaina kuudetta päivää.
Talous
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Kotimaa
Lomakausi painottuu ensi viikolla Kaakkois-Suomeen. Myös Oulussa alkaa maanantaina syysloma.
Urheilu
Amerikkalaisen jalkapallon ottelua edelsi traaginen tapahtuma.
Kotimaa
Ilkka Remes sanoo, ettei hän tahdo muiden kirjoja lukiessaankaan tietää niiden kirjoittajista mitään.
Kotimaa
Lapissa useat ravintolat pyrkivät nousemaan fine dining -luokan aateliin. Alan yrittäjät uskovat, että Lappiin voisi saada jopa arvostettuja Michelin-tähtiä.
Urheilu
Teuvo Teräväisellä on erikoinen tilanne Chicagossa.
Ulkomaat
Trumpin rauhanneuvottelijoiden mielestä eurooppalaisten pitäisi ostaa enemmän venäläistä kaasua.
Urheilu
Matias Maccellin jalka vääntyi ikävästi.
Ulkomaat
112-vuotias Kirsten Schwalbe kertoo katuvansa natsipuolueeseen liittymistä.
Urheilu
NHL-tähden kauppareissut eivät aina mene putkeen.
Talous
Datakeskusten rakentaminen vaatii monenlaista osaamista. Rakennusbuumi on kasvattanut työvoiman kysyntää Suomessa räjähdysmäisesti.
Urheilu
Jari-Matti Latvala haaveilee paluusta Britannian maisemiin.
Teknologia
Oletko hyvin kartalla eli kärryillä?
Teknologia
SOK:n mukaan polttoaineiden hinnat näkyivät hintatolpassa väärin teknisen vian vuoksi.
Ulkomaat
Kongossa ebolaepidemia levinnyt kahdeksanteen maakuntaan
Talous
Sesonkityö ei sovi kaikille.
Ulkomaat
Pelkästään Pariisissa on otettu kiinni lähemmäs 900 ihmistä eilisten mielenosoitusten yhteydessä syntyneiden väkivaltaisuuksien vuoksi, kertoo poliisi. Sen mukaan ky…
Teknologia
Espanjalaisen Cupran pieni täyssähköauto Raval on myynyt selvästi paremmin kuin mitä merkki on pystynyt ennakoimaan.
Ulkomaat
Poliisi on ottanut kiinni esimerkiksi juhla-alueen järjestelyistä vastanneita henkilöitä.
Ulkomaat
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yltyi puhumaan meikkauksesta kesken kampanjatilaisuuden.
Ulkomaat
Suojautumiskehotus koski maan keski- ja pohjoisosissa asuvia kansalaisia.
Teknologia
Älä säästä väärässä paikassa.
Talous
Tilanpitoon pitää olla kutsumus, jotta vastuksia jaksaa selättää, sanoo neljännen polven tilallinen.
Teknologia
Kääntyvän auton kuljettaja ei voinut nähdä, milloin hänelle palaa vihreä valo.
Ulkomaat
Tämä blondi ei kaipaa hopeashampoota ja kestää tummemmankin tyven.
Talous
Vanhempi voi syyllistyä jopa rikokseen, jos käyttää lapselleen sijoittamia rahoja väärin, kertoo Kauppalehti.
Teknologia
Porsche on julkaissut Mission S -nimisen superautokonseptin, joka raottaa verhoa tulevasta uudesta mallisarjasta.
Talous
Marko Suksi luotsasi 17 vuotta Poppamiestä ja myi yrityksen viime vuoden huhtikuussa.
Talous
Stora Enso on aiemmin kiistänyt saaneensa puuta Googlen datakeskustyömailta.
Kotimaa
Ulkomailla sairaanhoitajan tutkinnon suorittanut hoitajaopiskelija ei niellyt potkuja.
Urheilu
Potkaistun pojan hoidot kestävät vuosia ja maksavat tuhansia euroja, arvioi erikoishammaslääkäri.
Urheilu
Aleksanteri Kaskimäki saa mahdollisuuden NHL:ssä.
Kotimaa
Yhtiön mukaan liuosta ei ole päätynyt teollisuusalueen ulkopuolelle.
Urheilu
Urheilu
Brightonin Diego Gómez teki vahvan ehdokkaan kauden maaliksi.
Teknologia
Kiinalaisjätti BYD esitteli osaamistaan itsestään ajavien autojen teknologiassa Pariisissa viemällä autonsa Riemukaaren kuuluisaan liikenneympyrään.
Kotimaa
Poliisi tuli Finnairin mukaan konetta portille vastaan ja otti häiritsevästi käyttäytyneen matkustajan hoiviinsa.
Kotimaa
Onnettomuuspaikalla oli käytössä vain yksi kaista etelän suuntaan useiden tuntien ajan.
Ulkomaat
Miljoonien arvoinen timantti palaa takaisin museoon, josta se varastettiin sata vuotta sitten.
Kotimaa
Vain jotkut henkirikoksen tehneistä pääsevät kiinni tavalliseen arkeen. Yksi heistä on Kimmo, joka murhasi miehen 18-vuotiaana.
Ulkomaat
Ympäri Ranskaa järjestettiin lauantaina valtavia mielenosoituksia.
Kotimaa
Kuhmon Kivikiekissä saatetaan kaataa kuusi sutta alueelta, jossa suurpetojen kuvaamisesta on kasvanut kansainvälistä matkailuliiketoimintaa.
Näitkö jotain uutisen arvoista? Lähetä tiedot, valokuva tai video suoraan uutistoimitukselle.
Amerikkalaisen jalkapallon ottelua edelsi traaginen tapahtuma.
Yhdysvaltojen ilmavoimien sotilas kuoli pudottuaan stadionin katosta ennen amerikkalaisen jalkapallon ottelua.
Onnettomuus tapahtui lauantaina San Antoniossa Texasissa Alamodome-stadionilla yliopisto-ottelussa.
Sotilaan oli tarkoitus laskeutua köyden varassa kentälle näytöksenä, mutta hän putosi vapaapudotuksena maahan.
Ottelun katsojamääräksi ilmoitettiin 23 297.
Yhdysvaltojen ilmavoimien sotilas kuoli, kun hän putosi kymmenien metrien matkan amerikkalaisen jalkapallon ottelua edeltäneessä näytöksessä lauantaina San Antoniossa Texasissa.
Asiasta uutisoi esimerkiksi uutistoimisto AP , jonka mukaan Nellisin lentotukikohta on vahvistanut sotilaan kuoleman.
Neljän sotilaan oli tarkoitus laskeutua köyden varassa stadionin kattorakenteista kentän pintaan, mutta yksi heistä putosi katosta vapaapudotuksena maahan.
Tilanteesta on levinnyt videoita sosiaalisessa mediassa. Näet yhden niistä tästä X-päivityksestä .
Sotilasta hoidettiin kentällä, minkä jälkeen jälkeen hänet kuljetettiin paikalliseen sairaalaan. Siellä hän kuoli saamiinsa vammoihin.
Kuollut sotilas kuului ilmavoimien Tactical Air Control Party -yksikköön eli TACP:hen, joka kouluttaa taktisia lennonjohtajia.
Paikalla olleet katsojat kohahtivat sotilaan pudottua. Ottelun katsojamääräksi ilmoitettiin 23 297.
Silminnäkijä kertoo sanantoniolaiselle KSAT:lle , että henkilökunta kerääntyi pudonneen sotilaan ympärille, kun häntä hoidettiin.
– Kaikki olivat aivan hiljaa, ja bändi lopetti soittamisen, silminnäkijä sanoo.
Ottelu pelattiin valitettavasta onnettomuudesta huolimatta. Kotijoukkue UTSA voitti 38–34.