Pörssisuvun perijältä jälleen jättilahjoitus vasemmistoliitolle
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Urheilu
Amerikkalaisen jalkapallon ottelua edelsi traaginen tapahtuma.
Kotimaa
Lapissa useat ravintolat pyrkivät nousemaan fine dining -luokan aateliin. Alan yrittäjät uskovat, että Lappiin voisi saada jopa arvostettuja Michelin-tähtiä.
Urheilu
Teuvo Teräväisellä on erikoinen tilanne Chicagossa.
Urheilu
Matias Maccellin jalka vääntyi ikävästi.
Ulkomaat
112-vuotias Kirsten Schwalbe kertoo katuvansa natsipuolueeseen liittymistä.
Kotimaa
Kuhmon Kivikiekissä saatetaan kaataa kuusi sutta alueelta, jossa suurpetojen kuvaamisesta on kasvanut kansainvälistä matkailuliiketoimintaa.
Kotimaa
Joona Räsäsen mukaan työmatkavähennyksen korotus hyödyttää vain harvaa autoilijaa.
Urheilu
Jari-Matti Latvala haaveilee paluusta Britannian maisemiin.
Urheilu
Jonne Tammela siirtyy KalPaan.
Kotimaa
Altavastaajina finaaliin lähteneet suomalaiset eivät kaatuneet ilman taistelua.
Kotimaa
Yhdysvaltalaistutkimus vahvistaa aiempia havaintoja.
Urheilu
Kalle Palander voitti Aleksi Valavuoren kesäkuussa nyrkkeilyottelussa ja teki hyvän tilin.
Kotimaa
Bonnie Wright julkaisi herttaisen otoksen perheensä uudesta tulokkaasta.
Teknologia
Oletko hyvin kartalla eli kärryillä?
Urheilu
Huuhkajien vaparispesialisti väläytteli osaamistaan Yhdysvalloissa.
Urheilu
Kannattaja löi pöytään 500 000 euron tarjouksen.
Kotimaa
Asiantuntija kuvailee tapausta surulliseksi.
Teknologia
SOK:n mukaan polttoaineiden hinnat näkyivät hintatolpassa väärin teknisen vian vuoksi.
Urheilu
Emiliano Martínez kävi leikkauksessa.
Urheilu
Kilpailusuunnan vastaisesti verrytellyt valjakko aiheutti törmäyksen.
Ulkomaat
Kongossa ebolaepidemia levinnyt kahdeksanteen maakuntaan
Urheilu
Arttu Hyry tietää, miten vastustajan supertähdet saa raivon partaalle.
Talous
Sesonkityö ei sovi kaikille.
Ulkomaat
Sotilastukikohdassa räjähti, ja sitä seurasi tulipalo.
Teknologia
Espanjalaisen Cupran pieni täyssähköauto Raval on myynyt selvästi paremmin kuin mitä merkki on pystynyt ennakoimaan.
Ulkomaat
Poliisi on ottanut kiinni esimerkiksi juhla-alueen järjestelyistä vastanneita henkilöitä.
Ulkomaat
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yltyi puhumaan meikkauksesta kesken kampanjatilaisuuden.
Ulkomaat
Suojautumiskehotus koski maan keski- ja pohjoisosissa asuvia kansalaisia.
Teknologia
Älä säästä väärässä paikassa.
Talous
Tilanpitoon pitää olla kutsumus, jotta vastuksia jaksaa selättää, sanoo neljännen polven tilallinen.
Teknologia
Kääntyvän auton kuljettaja ei voinut nähdä, milloin hänelle palaa vihreä valo.
Ulkomaat
Tämä blondi ei kaipaa hopeashampoota ja kestää tummemmankin tyven.
Ulkomaat
Autossa oli väkijoukkoon ajaneen kuskin lisäksi kaksi lasta.
Talous
Vanhempi voi syyllistyä jopa rikokseen, jos käyttää lapselleen sijoittamia rahoja väärin, kertoo Kauppalehti.
Teknologia
Porsche on julkaissut Mission S -nimisen superautokonseptin, joka raottaa verhoa tulevasta uudesta mallisarjasta.
Talous
Marko Suksi luotsasi 17 vuotta Poppamiestä ja myi yrityksen viime vuoden huhtikuussa.
Talous
Stora Enso on aiemmin kiistänyt saaneensa puuta Googlen datakeskustyömailta.
Teknologia
Realme GT 8 Pro ja Google Pixel 11 Pro XL on suunniteltu eri lähtökohdista. Kumpi olisi sinulle sopivampi?
Teknologia
Volkswagen uudistaa mallistoaan rajulla kädellä. ID.4 ja ID.5 painetaan nyt historian hämärään ja korvataan ID.
Kotimaa
Lomakausi painottuu ensi viikolla Kaakkois-Suomeen. Myös Oulussa alkaa maanantaina syysloma.
Kotimaa
Ilkka Remes sanoo, ettei hän tahdo muiden kirjoja lukiessaankaan tietää niiden kirjoittajista mitään.
Kotimaa
Taksi Helsingin mukaan osa kuljettajista kieltäytyy ajamasta Veikkaus-areenalle ruuhka-aikaan.
Ulkomaat
Trumpin rauhanneuvottelijoiden mielestä eurooppalaisten pitäisi ostaa enemmän venäläistä kaasua.
Kotimaa
Urheilu
NHL-tähden kauppareissut eivät aina mene putkeen.
Kotimaa
Uudenmaan kristilliset koulut ovat ääriään myöten täynnä. Opiskelijamäärät ovat miltei kaksinkertaistuneet muutamassa vuodessa.
Talous
Datakeskusten rakentaminen vaatii monenlaista osaamista. Rakennusbuumi on kasvattanut työvoiman kysyntää Suomessa räjähdysmäisesti.
Kotimaa
Onnettomuuspaikalla oli käytössä vain yksi kaista etelän suuntaan useiden tuntien ajan.
Ulkomaat
Miljoonien arvoinen timantti palaa takaisin museoon, josta se varastettiin sata vuotta sitten.
Kotimaa
Vain jotkut henkirikoksen tehneistä pääsevät kiinni tavalliseen arkeen. Yksi heistä on Kimmo, joka murhasi miehen 18-vuotiaana.
Ulkomaat
Ympäri Ranskaa järjestettiin lauantaina valtavia mielenosoituksia.
Kotimaa
Suomen tiettävästi ensimmäinen freskotekniikalla tehty kattomaalaus on vaatinut poikkeuksellisia ratkaisuja.
Näitkö jotain uutisen arvoista? Lähetä tiedot, valokuva tai video suoraan uutistoimitukselle.
Matias Maccellin jalka vääntyi ikävästi.
Viiden ottelun pisteputkessa liitänyt New York Islandersin Matias Maccelli loukkaantui viime yönä Torontoa vastaan pelatussa ottelussa.
Laitahyökkääjän vasen jalka vääntyi luonnottomaan asentoon avauserän loppupuolella, kun Darren Raddysh kamppasi suomalaisen. Maccelli talutettiin tämän jälkeen pukusuojaan, sillä hän ei pystynyt varaamaan painoa vasemmalle jalalleen.
Islanders tiedotti jo ottelun aikana, että Maccelli kärsii alavartalovammasta eikä palaa askiin. Myös Cal Ritchie sai pelissä alavartalovamman.
Islanders voitti pelin takaiskuista huolimatta 4–1.
Maccelli pelasi vielä viime kaudella Torontossa, mutta kun kanadalaispoppoo ei tarjonnut taiturille jatkosopimusta, hän päätti muuttaa New Yorkiin.
Startti uudessa ympäristössä on ollut vakuuttava, sillä Maccelli ehti tehtailla kahdeksassa pelissä mukavat tehot 2+4=6. Hän on joukkueensa kolmanneksi paras pistemies Bo Horvatin (5+4=9) ja Matthew Schaeferin (0+7=7) jälkeen.
Urheilu
Urheilu
Urheilu
Urheilu