Raju kosto Rukalla – Nuorelle pysyviä vammoja monosta
Potkaistun pojan hoidot kestävät vuosia ja maksavat tuhansia euroja, arvioi erikoishammaslääkäri.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Potkaistun pojan hoidot kestävät vuosia ja maksavat tuhansia euroja, arvioi erikoishammaslääkäri.
Urheilu
Aleksanteri Kaskimäki saa mahdollisuuden NHL:ssä.
Kotimaa
Kuusihenkinen seurue joutui viettämään yön Finnlinesin laivassa, kun he eivät ehtineet ulos teknisen vian vuoksi.
Urheilu
KuPS kaatoi VPS:n 2–0 ja kiristi Veikkausliigan mestaruustaistelun äärimmilleen.
Urheilu
Brightonin Diego Gómez teki vahvan ehdokkaan kauden maaliksi.
Teknologia
Kiinalaisjätti BYD esitteli osaamistaan itsestään ajavien autojen teknologiassa Pariisissa viemällä autonsa Riemukaaren kuuluisaan liikenneympyrään.
Kotimaa
Poliisi tuli Finnairin mukaan konetta portille vastaan ja otti häiritsevästi käyttäytyneen matkustajan hoiviinsa.
Kotimaa
Juusluoto kuului alun perin Nesteelle, joka hankki sen Urho Kekkosen ideasta. Fortumille saariryhmä tuli Neste-IVO-fuusion kautta.
Talous
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Kotimaa
Lomakausi painottuu ensi viikolla Kaakkois-Suomeen. Myös Oulussa alkaa maanantaina syysloma.
Urheilu
Amerikkalaisen jalkapallon ottelua edelsi traaginen tapahtuma.
Kotimaa
Ilkka Remes sanoo, ettei hän tahdo muiden kirjoja lukiessaankaan tietää niiden kirjoittajista mitään.
Kotimaa
Lapissa useat ravintolat pyrkivät nousemaan fine dining -luokan aateliin. Alan yrittäjät uskovat, että Lappiin voisi saada jopa arvostettuja Michelin-tähtiä.
Kotimaa
Taksi Helsingin mukaan osa kuljettajista kieltäytyy ajamasta Veikkaus-areenalle ruuhka-aikaan.
Urheilu
Teuvo Teräväisellä on erikoinen tilanne Chicagossa.
Ulkomaat
Trumpin rauhanneuvottelijoiden mielestä eurooppalaisten pitäisi ostaa enemmän venäläistä kaasua.
Urheilu
Matias Maccellin jalka vääntyi ikävästi.
Ulkomaat
112-vuotias Kirsten Schwalbe kertoo katuvansa natsipuolueeseen liittymistä.
Urheilu
NHL-tähden kauppareissut eivät aina mene putkeen.
Talous
Datakeskusten rakentaminen vaatii monenlaista osaamista. Rakennusbuumi on kasvattanut työvoiman kysyntää Suomessa räjähdysmäisesti.
Urheilu
Jari-Matti Latvala haaveilee paluusta Britannian maisemiin.
Urheilu
Jonne Tammela siirtyy KalPaan.
Urheilu
Kalle Palander voitti Aleksi Valavuoren kesäkuussa nyrkkeilyottelussa ja teki hyvän tilin.
Teknologia
Oletko hyvin kartalla eli kärryillä?
Teknologia
SOK:n mukaan polttoaineiden hinnat näkyivät hintatolpassa väärin teknisen vian vuoksi.
Ulkomaat
Kongossa ebolaepidemia levinnyt kahdeksanteen maakuntaan
Talous
Sesonkityö ei sovi kaikille.
Ulkomaat
Pelkästään Pariisissa on otettu kiinni lähemmäs 900 ihmistä eilisten mielenosoitusten yhteydessä syntyneiden väkivaltaisuuksien vuoksi, kertoo poliisi. Sen mukaan ky…
Teknologia
Espanjalaisen Cupran pieni täyssähköauto Raval on myynyt selvästi paremmin kuin mitä merkki on pystynyt ennakoimaan.
Ulkomaat
Poliisi on ottanut kiinni esimerkiksi juhla-alueen järjestelyistä vastanneita henkilöitä.
Ulkomaat
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yltyi puhumaan meikkauksesta kesken kampanjatilaisuuden.
Ulkomaat
Suojautumiskehotus koski maan keski- ja pohjoisosissa asuvia kansalaisia.
Teknologia
Älä säästä väärässä paikassa.
Talous
Tilanpitoon pitää olla kutsumus, jotta vastuksia jaksaa selättää, sanoo neljännen polven tilallinen.
Teknologia
Kääntyvän auton kuljettaja ei voinut nähdä, milloin hänelle palaa vihreä valo.
Ulkomaat
Tämä blondi ei kaipaa hopeashampoota ja kestää tummemmankin tyven.
Talous
Vanhempi voi syyllistyä jopa rikokseen, jos käyttää lapselleen sijoittamia rahoja väärin, kertoo Kauppalehti.
Teknologia
Porsche on julkaissut Mission S -nimisen superautokonseptin, joka raottaa verhoa tulevasta uudesta mallisarjasta.
Talous
Marko Suksi luotsasi 17 vuotta Poppamiestä ja myi yrityksen viime vuoden huhtikuussa.
Talous
Stora Enso on aiemmin kiistänyt saaneensa puuta Googlen datakeskustyömailta.
Kotimaa
Monen kommentoijan mielestä artistien yhteiskuva on mennyt hyvän maun rajan yli.
Urheilu
Kotimaa
Yhtiön mukaan liuosta ei ole päätynyt teollisuusalueen ulkopuolelle.
Urheilu
Ulkomaat
Tulipalo levisi nopeasti voimakkaan tuulen vuoksi.
Kotimaa
Pakastealtaiden paras kalapuikko on selvillä.
Kotimaa
Diandran tulkinta räjäytti potin Elämäni biisi -ohjelmassa.
Ulkomaat
Mielenosoitukset Albanian pääkaupungissa Tiranassa jatkuvat sunnuntaina kuudetta päivää.
Kotimaa
Onnettomuuspaikalla oli käytössä vain yksi kaista etelän suuntaan useiden tuntien ajan.
Ulkomaat
Miljoonien arvoinen timantti palaa takaisin museoon, josta se varastettiin sata vuotta sitten.
Kotimaa
Vain jotkut henkirikoksen tehneistä pääsevät kiinni tavalliseen arkeen. Yksi heistä on Kimmo, joka murhasi miehen 18-vuotiaana.
Ulkomaat
Ympäri Ranskaa järjestettiin lauantaina valtavia mielenosoituksia.
Kotimaa
Kuhmon Kivikiekissä saatetaan kaataa kuusi sutta alueelta, jossa suurpetojen kuvaamisesta on kasvanut kansainvälistä matkailuliiketoimintaa.
Näitkö jotain uutisen arvoista? Lähetä tiedot, valokuva tai video suoraan uutistoimitukselle.
Suvi Minkkinen taisteli kärkisijoille Münchenissä.
Suvi Minkkinen sijoittui viidenneksi rulla-ampumahiihdon Münchenin sunnuntain supersprinttikilpailussa.
Kisan voitti Italian Lisa Vittozzi . Voitto tuli varsin ylivoimaisesti, voittomarginaalia kertyi 16,7 sekuntia. Minkkinen jäi voittajalle 24,1 sekuntia.
Minkkinen viihtyi kisassa pitkään kolmannella sijalla, mutta viimeisellä kierroksella veto ei riittänyt kirikamppailuun.
Minkkinen ampui kilpailussa yhden sakkokierroksen ensimmäisellä pystypaikalla. 15 loppukilpailuun selvinneestä urheilijasta yksikään ei selvinnyt puhtaalla ammunnalla. Vittozzi sekä toiseksi sijoittunut Ranskan Julian Simon ampuivat kolme sakkoa.
Eilen lauantaina Minkkinen ei päässyt loppukilpailuun lainkaan, vaan urakointi päättyi jo karsintoihin.
Sunnuntaina kilpaillaan vielä miesten kisa, jossa on mukana Olli Hiidensalo .