Sipooseen suunnitteilla jättimäinen logistiikkakeskus – tuo toteutuessaan yli 200 työpaikkaa
Sipoon rakennus- ja ympäristövaliokunta suhtautui tiistaina myönteisesti yli 70 000 neliön logistiikkakeskuksen rakennuslupaan.

Sipooseen aiotaan rakentaa uusi jättimäinen logistiikkakeskus. Sipoon rakennus- ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Anders Söderling kertoo AMNZ Uutisille, että tiistai-iltana ylimääräisen kokouksen pitänyt valiokunta suhtautui rakennuslupa-asiaan myönteisesti. Logistiikkakeskus toisi toteutuessaan yli 200 pysyvää työpaikkaa.
Söderlingin mukaan rakentamislupa mahdollistaisi hieman yli 70 000 neliömetrin logistiikkarakennuksen rakentamisen Boxin työpaikka-alueelle. Luvan hakijana on Kiinteistö Oy Sipoon Boxi, ja rakennuksen on tarkoitus palvella kansainvälistä loppukäyttäjäyritystä. Söderling ei tässä vaiheessa kommentoinut asiaa tarkemmin.
– Järjestimme ylimääräisen kokouksen tämän vuoksi, Söderling sanoi.
Hän ei halunnut tässä vaiheessa
Hän ei halunnut tässä vaiheessa arvioida, kuinka paljon hanke toisi työtä rakentamisen aikana. Hanke sijoittuu asemakaava-alueelle, joka on tullut voimaan vuonna 2017. Alue on merkitty teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi, jossa on rakennusoikeutta yhteensä 100 000 kerrosneliömetriä.
Rakennus sijoittuu kolmesta tontista kahdelle, ja kolmannelle tontille on suunniteltu myöhemmin toteutettava laajennus. Sipoon valtuusto hyväksyi korttelialueen maakaupan lokakuun alussa 2026. Kauppakirja allekirjoitetaan vasta, kun rakentamislupa on saanut lainvoiman. Kauppaan sisältyy rakentamisvelvoite, jonka mukaan ostajan on rakennettava puolet korttelin rakennusoikeudesta kolmen vuoden kuluessa kaupanteosta.
Rakennus on pääosin yksikerroksinen ja puolilämmin, mutta siihen kuuluva toimisto-osa on kaksikerroksinen ja lämmin. Pääsisäänkäynti sijaitsee rakennuksen luoteisjulkisivulla. Piha-alueelle rakennetaan 148 autopaikkaa ja 30 pyöräpaikkaa.
Hankkeesta on pyydetty lausunnot kunnan
Hankkeesta on pyydetty lausunnot kunnan kaavoitukselta, pelastusviranomaiselta ja ympäristöterveydenhuollolta. Kaikki lausunnonantajat puoltavat hanketta asetetuilla ehdoilla. Naapureiden kuulemisessa yksi naapuri esitti huolensa hulevesien johtamisesta alueelta.



