AMNZ Uutiset selvitti: Kaaosta Airbnb-majoituksessa aiheuttanut vuokralainen tehnyt saman tempun aiemminkin
Noin sata juhlijaa valtasi tamperelaisen Airbnb-talon viikonloppuna. Sama kävi toisessakin majoituspaikassa lokakuun alkupuolella.

Tamperelaisessa Airbnb-käytössä olevassa talossa järjestettiin luvattomat juhlat viime viikonloppuna. Härmälässä sijaitsevaan taloon ja sen ympäristöön saapui noin sata nuorta, ja paikalle jouduttiin kutsumaan myös poliisi. Vuokraaja ilmoitti olevansa opettaja, joka halusi vuokrata majoituksen seitsemälle aikuiselle. Tämä ei pitänyt paikkaansa.
– Vuokralainen oli myynyt lippuja bileisiin alaikäisille nuorille, vitosella tai vähän halvemmalla, Johanna Tohni kertoo AMNZ Uutisille.
Tohnin puoliso Riku Suokas omistaa talon. Hän sai kuulla juhlista naapurilta. Suokkaan paikalle kutsuma poliisi hääti juhlijat pois majoituksesta. Koska vierailla oli avaimet, poliisien lähdettyä myös juhlijat palasivat. Tämä toistui vielä uudelleen, kunnes paikalle tuli Johanna Tohni.
Minähän hyökkäsin sinne vanhan tamperelaismuijan
– Minähän hyökkäsin sinne vanhan tamperelaismuijan raivolla. Sanoin, että olen talon omistaja ja poliisi on soitettu paikalle, bileet on ohi.
Tohnin mukaan nuoret jäivät naureskelemaan ja pyörimään pihaan. Johanna Tohni ihmettelee nuorten käyttäytymistä tilanteessa. Muilta paikalla olleilta nuorilta Tohni kuuli, että bileisiin oli kutsuttu vieraita Snapchatissa ja pääsymaksu hoitui Mobilepaylla.
Talon irtaimistoa hajotettiin ja osa ikkunoista rikkoutui. Tohnin mukaan isommilta vahingoilta vältyttiin, sillä bileet eivät ehtineet kestää kauaa. Tällaisen sotkun juhlijat jättivät jälkeensä. Kuvat avautuvat isommaksi. Tohnin puoliso teki tapahtuneesta rikosilmoituksen maanantaina.
Sisä-Suomen poliisi vahvistaa että rikosilmoitus
Sisä-Suomen poliisi vahvistaa, että rikosilmoitus on kirjattu varkautena ja vahingontekona.



