Riikka todisti, kun oravat juhlivat Bilteman tuotteen sisällä
Biltema aikoo tutkia somessa puhuttanutta tuotetta.

Kismittää kuin sitä pientä kuuluisaa oravaa. Niin joku saattaisi kuvailla pirkanmaalaisen Riikan tunnelmia. Oravat ovat olleet jo pitkään tuttu näky Riikan takapihalla, kuten myös se, että oravat iskevät kiinni lintulautojen herkkuihin.
Niinpä Riikka päätti ostaa Biltemasta 12,95 euron lintulaudan, johon oravien ei pitäisi päästä käsiksi. Tuotekuvauksessa kerrotaan, että kyseessä on ”koristeellinen pallonmuotoinen lintulauta. Päällä pikkulintujen mentävä verkko”.
– Kävin viime viikolla hakemassa lintulaudan, ja oravat olivat oikeastaan saman tien kaivelemassa. Nyt on kolmena peräkkäisenä päivänä ollut orava ”ansassa”, Riikka kertoi torstaina AMNZ Uutisille.
Oravat siis mahtuvat pikkulintujen mentävästä
Oravat siis mahtuvat ”pikkulintujen mentävästä” verkosta läpi.
– Ovat kyllä melkoisia otuksia. Eivät ole lukeneet käyttöohjetta. Olen koettanut sanoa niille, että älkää menkö sinne, mutta kyllä ne vaan sinne tunkevat, Riikka päivittelee.
Toistaiseksi oravat ovat päässeet omin avuin häkistä pois. Riikalla on pihalla myös toinen Biltemasta ostettu, talipalloille tarkoitettu lintulauta.
Sinne oravat eivät vielä
– Sinne oravat eivät vielä ole tunkeneet itseään. Ovat kyllä käyneet kokeilemassa, että ylettäisivätkö.
Riikka jakoi oravaongelmasta kuvia somessa, jossa se herätti lähinnä hilpeyttä. Naiselle myös ehdotettiin, että hän asentaisi vielä lisäverkotusta rautalangoilla lintulautaan. Tähän Riikka ei kuitenkaan aio ryhtyä, sillä se ei välttämättä auttaisi asiaa ja pahimmillaan se vahingoittaisi eläimiä.
Biltema kertoo, ettei se ole aiemmin saanut palautetta vastaavasta oravaongelmasta.
– Mutta otamme nämä palautteet vakavasti, ja tuotekehitysosastomme tutkii asiaa ja mahdollisuuksia estää oravia pääsemästä laitteeseen, Biltema Suomen markkinointipäällikkö Joonas Leinonen kertoo sähköpostitse.
Biltema ei vastannut kysymykseen siitä, voiko tuote olla vaarallinen oraville.



