Yksi hetki laboratoriossa muutti professorin mielen: ”Herran tähden” – tekoäly onkin uhka

– Ehkä sana ”jumankauta” kuvaa sitä reaktiota. Ajattelin, että kyllä tässä on jotain, mikä herättää isompaa huolta.

Näin kuvailee tunnettu tekoälytutkija ja Tampereen yliopiston ohjelmistotekniikan professori Pekka Abrahamsson hetkeä, jolloin hänen käsityksensä tekoälyn vaarattomuudesta alkoi muuttua. Vielä viime keväänä hän vertasi tekoälyä leivänpaahtimeen. Nyt sävy on täysin toinen.

– Mieli on ihan oikeasti muuttunut. Jatkuvat yllätykset siinä, minkälaisia uusia käyttäytymismalleja tekoäly saa sen kyvykkyyksien kasvaessa muuttavat väkisinkin ajattelua, Abrahamsson sanoo.

Abrahamssonin mielenmuutoksen taustalla ovat viime

Abrahamssonin mielenmuutoksen taustalla ovat viime aikojen tapahtumat ja niiden jälkipyykki. Kesästä saakka johtavat tekoälykehittäjät ovat esittäneet toinen toistaan synkempiä näkemyksiä tekoälyn vaarallisuudesta ja siitä, mitä tapahtuu, jos tekoälyn kehitystä ei rajoiteta. Suomessa keskustelu on ollut maltillisempaa – tähän saakka.

Yksi iso Abrahamssonin ajatteluun vaikuttanut tapahtuma on tekoälyjätti Open AI:n tekoälymallitesti, jossa tekoäly pääsi karkuun ja murtautui New Yorkissa toimivan Hugging Facen sisäisiin rakenteisiin. Karkuun pääseminen oli osittain seurausta siitä, että tekoälyagentit alkoivat yllättäen toimia yhteistyössä murtautuakseen ulos suljetusta järjestelmästä.

Pian Abrahamsson todisti laboratoriossa, kuinka sama ilmiö toistui pienemmässä mittakaavassa. Toisistaan erotetut tekoälyt alkoivat kommunikoida keskenään Business Finlandin ja Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoittamassa tutkimuksessa.

Abrahamssonin tiimi rakensi tekoälyagenteille koeasetelman

Abrahamssonin tiimi rakensi tekoälyagenteille koeasetelman, jossa neljä tekoälyä sijoitettiin erillisiin ”huoneisiin” ratkomaan tehtävää, jota olisi ollut mahdotonta ratkaista yksin. Agenteille ei kerrottu mitään toisistaan.

Alla olevassa taustavideossa mallinnetaan tekoälyagenttien toimintaa. Agenteille ei kerrottu, että niitä olisi useita. Ne eivät siis olleet tietoisia toisistaan. Agentit käyttivät kokeessa yhteistä muistia tietämättä toisistaan. Osa agenteista alkoi yllättäen kirjoittaa yhteiseen muistiin merkintöjä, joita muut agentit hyödynsivät ja alkoivat ratkoa tehtävää yhdessä.

Abrahamssonille ratkaisevaa oli se, että hän näki tapahtuneen omin silmin.

– Kun asioista lukee mediasta, ne kyllä ymmärtää, mutta on kova juttu, kun se sama pystytään toistamaan omassa laboratoriossa edes ensimmäisen askeleen osalta. Ryhmäytymistoiminta hämmästytti. Silloin tajusi, että se on totta ja se että tapahtuu, Abrahamsson kuvailee.