Pierukohu iski – Nyt puhuu Hannah
NBA-seuran tapahtumajuontaja joutui miljoonia katselukertoja keränneen pierukohun keskelle mutta kiistää viraalivideon väitteet huumorilla.

NBA-seura Los Angeles Clippersin tapahtumajuontaja Hannah Cormier on joutunut sosiaalisessa mediassa erikoisen kohun keskelle. Kohun käynnisti viestipalvelu X:ssä leviävä video, jossa Cormier hoitaa kentänlaidalla juontotehtäviään Clippersin kotiottelussa. Hän näyttää aluksi hieman yllättyvän kameroiden ollessa päällä mutta jatkaa spiikkiään ammattimaisesti ja johdattaa yleisön tanssiryhmän esitykseen.
Videon lopulle päätyi myös ääni, joka kuulosti siltä kuin joku olisi pieraissut mikrofoniin. Ääni on herättänyt sosiaalisessa mediassa runsaasti huomiota, ja videon perusteella on alettu spekuloida, että Cormier olisi päästänyt ilmoille pierun kesken juontonsa. Kaikki eivät kuitenkaan ole nielleet väitettä sellaisenaan, sillä ääni kuulostaa monien mielestä epäilyttävän keinotekoiselta.
Yli kaksi miljoonaa seuraajaa viestipalvelu X:ssä kerännyt Matt Wallace jakoi videon X:ssä väittäen, että ”NBA-juontaja pieraisee, takeltelee sanoissaan ja poistuu paikalta.” Wallacen julkaisu levisi nopeasti, ja videota on katsottu jo yli viisi miljoonaa kertaa. Tapaus päätyi myös New York Postin uutiseksi.
Monet koripallofanit ovat kuitenkin asettuneet
Monet koripallofanit ovat kuitenkin asettuneet Cormierin puolelle. Heidän mukaansa juontaja ei todellisuudessa pieraissut, vaan videon äänimaailma vaikuttaa vähintäänkin kyseenalaiselta.
– Hannah on ollut Clippersin kenttäjuontajana vuosia ja tehnyt ilmiömäistä työtä. Melkoista paskapuhetta lisätä jotain satunnaista ääntä tähän videoon vain yrittääkseen saada viraalihittiä, eräs kirjoitti muun muassa
Kohun paisuttua Cormier kommentoi tapausta Instagram-tilillään julkaisemallaan videolla. Hän kiisti väitteet ja suhtautui tilanteeseen huumorilla.
Sanotaan että mikä tahansa julkisuus
– Sanotaan, että mikä tahansa julkisuus on hyvää julkisuutta… En pierassut. Mutta tiedän, että jos kiistät asian, olet itse aiheuttanut sen, joten en todellakaan pierassut. Se kuulostaa rehellisesti sanottuna aivan pierutyynyltä. Nyt näytän syylliseltä, Cormier sanoi videolla naureskellen.



