Tiistai 03.11.2026 · Helsinki +6 °C
ETUSIVU › TALOUS
← TAKAISIN ETUSIVULLE
TALOUS

Yksi kuva kertoo: Pörssit reagoivat USA:n vaaleihin yleensä aina samoin – mutta nyt vanha sääntö voi rikkoutua

Välivaalien äänestäminen käynnistyi tänään Yhdysvalloissa. Pörssissä ennusmerkit ovat historian perusteella selvät.

Yksi kuva kertoo: Pörssit reagoivat USA:n vaaleihin yleensä aina samoin – mutta nyt vanha sääntö voi rikkoutua
Kuva: Lehtikuva / AMNZ Kuvatoimitus

Yhdysvalloissa odotetaan vallan vaihtumista ensi yön välivaaleissa. Gallupit ennakoivat istuvan presidentin Donald Trumpin republikaaneille tappiota. Odotuksena on, että demokraatit voittavat ainakin kongressin alemman kamarin eli edustajanhuoneen enemmistön. Vaikka vaalituloksesta ei ole vielä tietoa, pörssin reaktiota voidaan jo ennakoida menneiden vuosien perusteella.

Osakemarkkinoilla reaktio välivaaleihin on yleensä se, että osakkeet kääntyvät nousuun. Eikä kyse ole pienestä noususta. Vaaleja seuranneina yhdeksänä kuukautena markkinat ovat nousseet 1950-luvun jälkeen tyypillisesti jopa yli 17 prosenttia. Kyse on aiempien vuosien mediaanista eli pörssinousun keskimmäisestä lukemasta.

Yhdysvaltain 500 suurinta pörssiyhtiötä seuraava S&P 500 -indeksi osoittaa, että vaaleja edeltävinä kuukausina pörssit ovat puolestaan madelleet. ”Välivaalien ihmeenä” tunnetulle pörssi-ilmiölle on kaksi pääasiallista syytä, sanoo S-pankin Yhdysvalloista vastaava salkunhoitaja Mikko Linnanvuori .

Ennen kaikkea kyse on siitä

Ennen kaikkea kyse on siitä, että markkinat suhtautuvat epävarmuuteen ja tiedon puutteeseen penseämmin kuin jopa huonoihin uutisiin. Vaalien jälkeen epävarmuus väistyy.

– Mikä vaalitulos ikinä onkaan, sitten ainakin tiedetään, minkälainen hallinto seuraavina vuosina on.

Toinen syy liittyy vaalien säännönmukaisuuksiin. Välivaaleissa voittaja on lähes aina se puolue, joka on hävinnyt presidentinvaalit kaksi vuotta aiemmin. Tulos on se, että presidenttikauden jälkimmäisellä puoliskolla Valkoisessa talossa ja ainakin kongressin alahuoneessa valtaa pitävät eri puolueet.

Jakaantunut hallinto on markkinoiden kannalta

– Jakaantunut hallinto on markkinoiden kannalta lyhyellä aikavälillä paras vaihtoehto, koska silloin ei yleensä tule mitään kovin dramaattisia lainsäädännön muutoksia.

Jakaantunut hallinto siis lisää ennakoitavuutta esimerkiksi sääntelystä. Markkinoilla se tarkoittaa epävarmuuden väistymistä. Tällä kertaa välivaalien jälkeinen nousu voi jäädä vähäiseksi.

Uutisvinkki

Näitkö jotain kiinnostavaa tai onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki tai kuva toimitukseen.

Ei valittua tiedostoa
Kiitos! Vinkkisi on vastaanotettu toimitukseen.