Kauppakeskus Triplan rakentaja aikoo myydä omistuksensa
Pasilaan seitsemän vuotta sitten valmistuneella kauppakeskuksella menee osaomistajan mukaan hyvin.

Rakennusyhtiö YIT aikoo yhä hankkiutua eroon omistuksestaan vuonna 2019 Helsingin Pasilaan rakentamastaan kauppakeskus Triplasta, kertoi YIT:n toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaa Talousaamussa perjantaina.
YIT kommentoi perjantaina julkaistussa osavuosikatsauksessaan , että koholla olevat korot näkyivät kolmannella kvartaalilla YIT:n osittain omistaman kauppakeskus Triplan arvostuksessa käytetyn tuottovaatimuksen nousuna. Vuorenmaalta kysyttiin Talousaamussa, mitkä ovat yhtiön aikomukset Triplan suhteen ja onko Tripla-omistus vielä tarkoitus myydä.
– Edelleen sama strategia pitää, että me emme ole pitkäaikainen hyvä omistaja kauppakeskukselle. Kauppakeskuksella menee hyvin ja kasvu on voimakasta. Se on erittäin houkutteleva kaikin puolin, Vuorenmaa sanoi.
Hän kuitenkin jatkoi että YIT
Hän kuitenkin jatkoi, että YIT on strategisen valintansa tehnyt ja yhtiö käyttää liiketoiminnassaan pääomaa omaperusteiseen asuntorakentamiseen eritoten CEE-maissa eli itäisessä Keski-Euroopassa ja Baltiassa. YIT:n Asuminen CEE -segmentti kehittyi kolmannella kvartaalilla yhtiön mukaan myönteisesti, ja sen oikaistu liikevoitto kasvoi 15 miljoonaan euroon.
– Pyrimme vapauttamaan Triplasta ajan kanssa pääomat ja sitten siirtämään ne sinne kasvuun, Vuorenmaa sanoi.
– Palataan siihen sitten ajan myötä, kun prosessissa on oikea hetki, Vuorenmaa vastasi.
Mall of Tripla eli Triplan
Mall of Tripla eli Triplan kauppakeskus toteutettiin aikanaan yhteisyrityksenä, jonka omistajiin lukeutuivat YIT:n lisäksi Ilmarinen , Conficap ja Fennia . Kauppakeskuksen yhteydessä olevat toimistokiinteistöt YIT myi jo vuonna 2018 kansainväliselle sijoittajalle. Perjantain Talousaamun juonsi toimittaja Heidi Huotilainen . Voit katsoa Talousaamun kokonaan alta.



