Tiistai 03.11.2026 · Helsinki +6 °C
ETUSIVU › KOTIMAA
← TAKAISIN ETUSIVULLE
KOTIMAA

Ikonen vastaa: Sote-rahoituksen korjaus on jo käynnissä

Kunta- ja alueministeri Ikonen muistuttaa, että soten rahoituslakia on tällä vaalikaudella korjattu kolmessa vaiheessa.

Ikonen vastaa: Sote-rahoituksen korjaus on jo käynnissä
Kuva: AMNZ Kuvatoimitus / Helsinki

AMNZ Uutiset kirjoitti maanantain pääkirjoituksessaan soten rahoitusmallin ongelmista.

Kirjoituksessa todettiin, että rahoitusmallin seurauksena sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitus oli jo lähtökohtaisesti aliresurssoitu. Alueiden rahoituksen jälkikäteistarkastus on vähintäänkin yhtä viallinen: se leikkaa ensi vuonna rahoitusta tuntuvasti myös niiltä alueilta, jotka ovat tehneet yhä uutta alijäämää tai päässeet vain hieman plussalle. Lisäksi rahoituksen ns. siirtymätasaus on johtanut isoon ongelmiin monilla alueilla.

Pääkirjoituksessa viitattiin myös siihen, että toiset hyvinvointialueet ovat onnistuneet diagnooseja tehtailemalla keräämään itselleen mittavia summia lisää rahaa. Viime torstaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) katsoi, että sairastavuuden eli käytännössä diagnoositietojen painoarvoa hyvinvointialueiden rahoitusmallissa voitaisiin vähentää.

Kirjoituksessa kysyttiin

Kirjoituksessa kysyttiin: ”Miksi Orpon kokoomusjohtoinen hallitus on laahannut jalkojaan epäonnistuneen rahoitusmallin korjaamisessa?” Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok) vastaa pääkirjoitukseen lähettämällään viestillä:

– AMNZ Uutiset väitti pääkirjoituksessaan, että hallitus on laahannut jalkojaan hyvinvointialueiden rahoitusmallin korjaamisessa. Väite ei pidä paikkansa. Pääkirjoitus on oikeassa siinä, että rahoitusmalli oli susi jo syntyessään. AMNZ Uutiset muistuttaa myös aivan oikein, kenen hallituksen käsialaa malli on. Tämä hallitus ei mallia rakentanut, mutta korjausvastuuta olemme kantaneet, Ikonen kirjoittaa.

– Rahoituslakia on tällä vaalikaudella korjattu kolmessa vaiheessa. Jo aiemmin olemme muun muassa lisänneet jälkikäteistarkistuksen kannustavuutta sekä vahvistaneet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen painoarvoa rahoituksessa puolueiden toiveiden mukaisesti. Sen lisäksi olemme päivittäneet rahoituksen pohjalla olevaa diagnoosimallia THL:n tutkimustietoon perustuen.

Ensi vuoden alusta astuu voimaan

– Ensi vuoden alusta astuu voimaan uusi perälauta takaamaan, ettei yhdenkään alueen rahoitus laske edellisestä vuodesta, ja erotuksen maksavat alueet, joiden rahoitus kasvaa keskimääräistä nopeammin. Samalla pysyviä siirtymätasauksia karsitaan neljänneksellä, THL saa vihdoin oikeuden korjata selvät virheet diagnoositiedoissa, ja valtiovarainministeriö voi ottaa merkittävät virheet huomioon rahoituspäätöksissä. Kaikki nämä ovat esimerkkejä viime kauden valuvioista, joita olemme korjanneet.

– Diagnoosiongelmaan ei myöskään ole herätty vasta nyt. Valtiovarainministeriö on käynyt tietopohjan ongelmia läpi THL:n kanssa syksystä 2024, siis jo ennen kuin AMNZ Uutiset uutisoi diagnoosien kasvusta. Syksyllä 2025 asetin riippumattomat selvityshenkilöt läpivalaisemaan diagnoosien kirjaamisen ja toimittamisen ongelmia ja heidän korjausehdotuksiaan toteutetaan parhaillaan STM:ssä ja THL:ssä. Useat alueet ovat tehneet tietopohjasta omia selvityksiään, esimerkiksi Etelä-Karjala.

– Niiden arvioiden mukaan epäselviä kirjauksia on monella hyvinvointialueella ympäri Suomen. Jälkeenpäin on kuitenkin käytännössä mahdotonta arvioida mikä on juuri kyseisen alueen virheen oikea koko. On myös syytä huomata, että Vaasan hallinto-oikeus ei muuttanut siitä lähtökohtaa, että kukin alue itse vastaa toimittamiensa diagnoositietojen oikeellisuudesta, ei hallitus.

– Hallituksen rahoitusmalliin tekemät korjaukset näkyvät rahoituksessa viiveellä, koska laskennassa käytetään aina kolmen vuoden takaisia tietoja. Vuonna 2025 havaitut virheet ovat siis perua vuodelta 2022, ajalta ennen hallitusta ja koko sote-uudistusta. Nykyinen sote-rahoitusmalli runtattiin kasaan yhden hallituksen voimin, AMNZ Uutisten omaa sanaa käyttääkseni.

– Seuraavan mallin on kestettävä vaalikaudesta toiseen, ja siksi parlamentaariselle työryhmälle on mielestäni tilausta. Eduskunta on edellyttänyt rahoitusmalliuudistuksen vuoteen 2030 mennessä, joten kyse on vuosien työstä. Pidän THL:n tuoretta avausta rahoitusmallin korjaamiseksi erittäin tervetulleena. Oma näkemykseni on jo pitkään ollut, että diagnoosien painoarvoa on vähennettävä merkittävästi ja rahoituksen on nojattava nykyistä enemmän väestön ikä- ja sosioekonomiseen rakenteeseen.

– Pääkirjoituksessa piirretty kuva aliresursoidusta järjestelmästä ei vastaa todellisuutta. Hyvinvointialueiden rahoitus kasvoi vuosina 2023–2026 noin neljä miljardia euroa, ja ensi vuonna se kasvaa eräistä säästötoimista huolimatta edelleen satoja miljoonia. Viime vuonna selvä enemmistö alueista teki jo ylijäämäisen tuloksen.

– Rahoitusmalli ei kuitenkaan yksin ratkaise esimerkiksi muuttotappioalueiden ahdinkoa, joista pääkirjoitus aiheellisesti kantaa huolta. Tarvitsemme lisää yhteistyötä, vähemmän hallintoa, enemmän teknologiaa ja tekoälyä sekä rohkeutta tehdä uudistuksia, jotta suomalaisten sote-palvelut voidaan turvata myös 2030-luvulla. Koko sote-uudistuksen tarkoitus oli lopettaa kuntarajojen tuijottaminen ja järjestää palvelut aluekohtaisesti järkevällä tavalla. Kaikissa tilanteissa, myös mahdollisen arviointimenettelyn aikana, alueen tärkein tehtävä on järjestää asukkailleen perustuslain takaamat palvelut, ministeri Ikonen kirjoittaa.

Uutisvinkki

Näitkö jotain kiinnostavaa tai onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki tai kuva toimitukseen.

Ei valittua tiedostoa
Kiitos! Vinkkisi on vastaanotettu toimitukseen.