Rikostuomion saanut Kaarlo Peltomaa luopuu Pomarkun kunnanhallituksen puheenjohtajuudesta ja eduskuntavaaliehdokkuudesta
Keskustalainen Peltomaa perustelee ratkaisuaan sillä, että keskustelu pysyisi esimerkiksi eduskuntavaalikamppailussa maakunnan kannalta tärkeämmissä asioissa.

Pomarkun kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaarlo Peltomaa (kesk.) on pyytänyt eroa puheenjohtajuudestaan viime kuussa saamansa rikostuomion takia. Eronpyyntö koskee vain puheenjohtajuutta. Peltomaa aikoo jatkaa kunnanhallituksen jäsenenä. Samalla hän ilmoittaa luopuvansa keskustan eduskuntavaaliehdokkuudesta Satakunnassa.
Kaarlo Peltomaa tuomittiin lokakuussa Satakunnan käräjäoikeudessa eläinsuojelurikoksesta 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. Eläinsuojelutarkastuksissa Peltomaan tilalla havaittiin muun muassa aliravittuja nautoja.
Peltomaa sanoo haluavansa erollaan ja eduskuntavaaliehdokuudesta luopumisella vaikuttaa siihen, että keskustelu liikkuu Pomarkun valtuustossa tai eduskuntavaalikentillä kunnan ja maakunnan kannalta tärkeissä asioissa.
Vaaliteltoilla olisi keskustelu saattanut ajautua
– Esimerkiksi vaaliteltoilla olisi keskustelu saattanut ajautua Satakunnan kannalta vähemmän tärkeään asiaan, eli minun tuomiooni. Peltomaa sanoo medialle lähettämässään tiedotteessa.
43-vuotiaan Peltomaan luottamustehtäviin kuuluu myös aluevaltuuston jäsenyys. Heti tuomionsa jälkeen hän kertoi, ettei aio luopua luottamustehtävistään.



