Michaelin, 54, lompakossa lojui huima voittopotti: "En voi uskoa"
Törsäämään mies ei ilmeisesti aio lähteä voitosta huolimatta.

Michiganiläismies kantoi lompakossaan lottokuponkia lähes kahden kuukauden ajan, kunnes hän huomasi siinä huiman voiton. Amerikkalaisen uutistoimisto UPI:n mukaan kyseessä oli Powerball-lotto ja kupongista paljastunut voitto oli miljoona dollaria. 54-vuotias Michael oli ostanut arpakupongin 8. elokuuta järjestettyyn Powerball-arvontaan. Hän oli omien sanojensa mukaan laittanut arvan lompakkoon muiden lottokuponkiensa joukkoon.
Yllätys oli suuri, kun hän pysähtyi hiljattain juhlatarvikekauppaan ostoksille.
– Kassalla huomasin, ettei minulla ollut tarpeeksi käteistä mukana. Sen sijaan, että olisin käyttänyt korttiani, annoin myyjälle lompakostani muutaman Powerball-arvan, joilla tiesin voittaneeni ainakin muutaman dollarin, Michael kertoo.
Yhden arpalipun kohdalla tuli kuitenkin
Yhden arpalipun kohdalla tuli kuitenkin ilmoitus, että voitto on lunastettava arpajaistoimistosta. Päästyään takaisin autolleen hän tarkisti kyseisen arvonnan tulokset ja oli ällikällä lyöty.
– En voi uskoa, että pidin tätä lipuketta lompakossani lähes kaksi kuukautta tietämättä, että se oli miljoonan dollarin arvoinen.
Törsäämään mies ei ilmeisesti kuitenkaan aio. Hän kertoo käyttävänsä voittorahat asuntolainan takaisinmaksuun sekä sijoittamiseen.



