Näin Jonne Virtanen ajatteli Aleksander Barkovista , kun hän kohtasi superlupauksen ensimmäisen kerran liigakaukaloissa vuonna 2012. Seuraavana syksynä kaksikko oli jälleen vastakkain.

– Silloin tajusin, miksi häntä hehkutettiin, Virtanen muistelee.

Barkovin fysiikka oli kehittynyt kesän aikana valtavasti. Hänestä oli tullut nopeampi ja vahvempi, minkä ansiosta nuorukainen ehti paremmin tilanteisiin. Sitä kautta Barkov sai lisää aikaa ja tilaa käyttää taitojaan. Sama ilmiö tapahtui Alberts Šmitsin kanssa. Latvialainen pelasi kolme vuotta sitten Karhu-Kissojen U18-joukkueessa Mestistä. Seuraavalla kaudella hän pelasi SM-liigaa.

Se ei ole kaikilla sama

– Se ei ole kaikilla sama. Joillekin se vain napsahtaa yhdessä kesässä, Virtanen sanoo.

Virtanen pääsi seuraamaan Šmitsin huimaa kehitystä Jukureissa kahden kauden ajan.

– Kun hänet nostettiin häkkipäänä A-junnuista liigaan, hän oli aivan hukassa. Ei hän tiennyt yhtään, mihin suuntaan piti mennä, ja nyt hän pelaa Änäriä, Virtanen kertoo.

Šmitsin fyysisen kehityksen näki esimerkiksi

– Šmitsin fyysisen kehityksen näki esimerkiksi jarrutuksissa. Aluksi oli niin, että kun hän jarrutti, keskivartalo heilui ja pää meni näin, Virtanen selostaa ja pyörittää päätään.

Seuraavana syksynä jarrutukset olivat teräviä, eikä ukko enää heilunut miten sattui.

– Barkov ja Šmits ovat molemmat pitkiä poikia, ja he ikään kuin kasvoivat kroppiinsa.

Molemmilla iso kehitysloikka tapahtui yhden kesän aikana. Sen jälkeen stepit ovat olleet huomattavasti tasaisempia, mutta kehitys on kuitenkin jatkunut koko ajan.

– Esimerkiksi Barkovin luistelu on parantunut ihan hirveästi siitä, mitä se oli SM-liigassa. Siihen on tullut räjähtävyyttä ja voimaa, Virtanen analysoi.

Karhu-Kissoista New York Rangersiin kolmessa vuodessa. Loikka on valtava, mutta Virtanen ei silti yllättynyt, että Šmits nappasi paikan NHL-kokoonpanosta syksyllä.