Vaaligurun viimeinen ennuste: Trumpille täydellinen murskatappio
Trumpin aikana mittaukset ovat presidentinvaaleissa aliarvioineet hänen kannatustaan.

Mittaussivusto Silver Bulletin on julkaissut viimeisen vaaliennusteensa Yhdysvaltain välivaalien alla, ja se on murskaava presidentti Donald Trumpille . Vaaliguruksikin nimetyn Nate Silverin perustama sivusto laskee keskeisten mielipidemittaajien tuloksista painotetun keskiarvon ja laatii sen perusteella ennusteita esimerkiksi vaaleista.
Sivuston osumatarkkuus on ollut keskimäärin hyvä, tosin Silver huomauttaa erillisessä kirjoituksessaan , että tiistai on tuomiopäivä paitsi Trumpille myös mielipidemittaajille. Silver Bulletin mallinnuksen mukaan demokraatit rynnistävät edustajainhuoneen voittoon yli 96 prosentin todennäköisyydellä.
Kongressin alemman kamarin paikkaluvuksi Silver Bulletin ennustaa 241–194. Trumpin republikaanit menettäisivät siis 26 paikkaa ja enemmistönsä edustajainhuoneessa. Ennusteen odotetuin luku on kongressin ylemmän kamarin eli senaatin tuleva kokoonpano. Silver Bulletinin mukaan demokraatit ryöstäisivät republikaaneilta peräti kuusi paikkaa ja saavuttaisivat näin enemmistön 53–47.
Demokraattien voiton todennäköisyys on noussut viime metreille asti ja on nyt yli 82 prosenttia. Ennusteen mukaan demokraatit nappaavat senaatin paikan republikaaneilta varmasti tai todennäköisesti Pohjois-Carolinassa, Mainessa ja Texasissa. Hieman epävarmempia ovat Ohio ja Kansas. Alaska ja Iowa ovat käytännössä tasan. Lisäksi demokraatit puolustavat ennusteen mukaan aiempaa paikkaansa Michiganissa menestyksellä.



