Trump: Iran haluaa tehdä diilin – Iran: Ei näillä ehdoilla
Reutersille puhuneen iranilaisen viranomaisen mukaan Iranin ehtojen on täytyttävä, jos Yhdysvallat haluaa Hormuzinsalmen sulun päättyvän.

Reutersille puhuneen iranilaisviranomaisen mukaan välittäjät työskentelevät kovasti kuroakseen umpeen Yhdysvaltojen ja Iranin välistä juopaa. Hän sanoi, että Iranin asettamien ehtojen olisi täytyttävä, jos Yhdysvallat haluaa Hormuzinsalmen sulun päättyvän.
Viranomaisen mukaan vasta sen jälkeen voidaan keskustella Iranin ydinaseohjelmaan liittyvistä kysymyksistä. Hän sanoi Iranin olevan valmis myös vastaamaan voimalla Yhdysvaltojen iskuihin, jotka kohdistuvat Iranin alueelle ja sen ulkopuolelle.
The Wall Street Journal uutisoi maanantaina, että Yhdysvallat oli aiemmin päivällä iskenyt Hormuzinsalmella olevalle Qeshmin saarelle. Reutersin mukaan saarella kuului useita räjähdyksiä maanantai-iltana Suomen aikaa.
WSJ:n haastattelemien viranomaislähteiden mukaan Yhdysvallat on tehnyt salaa useita rajattuja iskuja Irania vastaan viime viikkoina. Lähteiden mukaan iskujen tarkoituksena on estää Irania hyökkäämästä vapaasti kauppalaivojen kimppuun Hormuzinsalmella.



