Tulli julkaisi kuvan: Näissä laatikoissa oli jotain muuta kuin energiajuomia
Tullin mukaan ulkomaalaisjohtoinen huumeliiga on rekrytoinut tekijöitä muun muassa sosiaalisen median kautta.

Tulli on tutkinut mittavaa kokaiiniorganisaatiota, joka toi ja levitti ainetta Suomeen. Ryhmän epäillään tuoneen Suomeen jopa 170 kiloa kokaiinia. Esitutkinnan aikana ainetta takavarikoitiin noin 80 kiloa. Epäiltyjä on 14. Rikoskokonaisuuden esitutkinta käynnistyi toukokuussa 2026, kun Vuosaaren satamassa havaittiin murto merikonttiin.
Epäiltynä oli aluksi kaksi henkilöä, jotka kantoivat kontista kaksi suurta laukkua käyttämäänsä autoon. Asiassa käynnistettiin välittömästi esitutkinta.
– Tullin rikostutkinta löysi nopeasti epäiltyjen henkilöauton vantaalaiselta parkkipaikalta ja pian myös epäillyistä saatiin havainto. Henkilöt otettiin kiinni ja heidän käyttämästään asunnosta takavarikoitiin noin 50 kiloa kokaiinia, kertoo tutkinnanjohtaja Mikko Martikainen Tullista.
Ennen kiinniottoaan toinen konttiin murtautuneista
Ennen kiinniottoaan toinen konttiin murtautuneista henkilöistä tapasi kaksi muuta henkilöä ja luovutti heille repun. Tulli otti kaksikon kiinni tapaamisen jälkeen ja takavarikoi repusta noin 10 kiloa kokaiinia. Lisäksi kotietsinnässä takavarikoitiin lisää kokaiinia, suurehko määrä marihuanaa ja yli 60 000 euroa rahaa, josta osa oli kätketty tietokoneen sisälle.
Etsinnässä paljastui myös pikarahtipaketti, joka johdatti Tullin laajemman organisaation jäljille. Samoilla väärennetyillä lähettäjä- ja vastaanottajatiedoilla oli saapunut Italiasta Suomeen useita muitakin pikarahtilähetyksiä.
Tätä kautta Tulli sai tietoonsa uusia henkilöitä, joiden epäillään vastaanottaneen paketteja ja levittäneen niissä maahantuotua kokaiinia. Uusia lähetyksiä pystyttiin takavarikoimaan ennen kuin kokaiini päätyi levitykseen. Joissakin tapauksissa epäiltyjä otettiin kiinni noudon yhteydessä.
Tulli on takavarikoinut esitutkinnan aikana
Tulli on takavarikoinut esitutkinnan aikana viidestä pikarahtilähetyksestä yhteensä noin 20 kiloa kokaiinia. Lisäksi ryhmän epäillään järjestäneen Suomeen useita muita huumausaineita sisältäneitä pikarahtilähetyksiä ja levittäneen yhteensä noin 92 kiloa kokaiinia ja neljä kiloa marihuanaa.
Levitetyn kokaiinin arvo voi olla lähes 14 miljoonaa euroa. Tutkinnassa onnistuttiin jäljittämään virtuaalivaluutaksi vaihdettua rikoshyötyä lähes 590 000 euron arvosta, jonka palveluntarjoaja on Keskusrikospoliisin pyynnöstä jäädyttänyt. Huumausainekaupasta saadun rikoshyödyn jäljittämisessä Tulli on tehnyt yhteistyötä keskusrikospoliisin kanssa.
Rikoskokonaisuudessa on epäiltyinä yhteensä 14 henkilöä, joista 12 on edelleen vangittuina.



