Nasan teleskooppi putoamassa Maahan hallitsemattomasti
Joitain osia putoaa maahan.

Nasan Neil Gehrels Swift -teleskooppi on putoamassa maahan pian. Nasa tiedottaa , että maanantaina Yhdysvaltain avaruusvoimat ennustivat teleskoopin palaavan ilmakehään keskiviikkona noin kello 3.30 Yhdysvaltain itäistä aikaa, eli noin kello 10.30 Suomen aikaa. Heittoa ennusteessa voi olla 11 tuntia.
Nasa arvioi, että suurin osa aluksesta palaa ilmakehässä. Joidenkin osien odotetaan selviävän ja putoavan jonnekin päin Maata päiväntasaajan läheisyydessä. Nasan mukaan on epätodennäköistä, että osat vahingoittaisivat jotakuta pudotessaan. The Guardian kirjoittaa , että teleskooppi ei enää kykene ohjaamaan itseään eikä tekemään havaintoja. Paluu ilmakehään tapahtuu hallitsemattomasti.
Teleskooppi tulee maahan auringon lisääntyneen aktiivisuuden seurauksena. Sitä yritettiin ohjata takaisin oikealle kiertoradalle viimeksi kesällä, mutta operaatio epäonnistui. Nasa kertoo, että Swift laukaistiin liki 22 vuotta sitten. Swift on tutkinut avaruudessa kosmoksen voimakkaimpia räjähdyksiä kolmen teleskooppinsa avulla ja oli laukaisun aikaan ensimmäinen laatuaan oleva moniaallonpituuksinen observatorio.



