Nea Hyvärinen vietti lähes vuoden lukkiutuneena kotiinsa, kunnes ilmainen kahvi muutti kaiken
Suomessa on kymmeniätuhansia nuoria, joiden voimavarat eivät riitä työn- tai avunhakuun.

Ilmainen kahvitarjoilu. Se oli asia, joka sai jyväskyläläisen Nea Hyvärisen , 25, vihdoin kotoaan liikkeelle vuoden 2025 alussa. Hyvärinen vietti melkein koko edellisen vuoden yksin kotiinsa lukkiutuneena.
– En tehnyt elämälläni yhtään mitään enkä halunnut tehdä mitään, Hyvärinen kertoo.
Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2024 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä 255 000 nuorta eli yli kolmasosa 18–29-vuotiaista. Määrä kasvoi 36 000 nuorella edellisestä vuodesta. Viime vuoden lukuja ei ole vielä saatavilla. Osa nuorista tarvitsee tukea ennen kuin työn tai opiskelupaikan hakeminen onnistuu.
Jyväskylässä etsivän nuorisotyön toiminta tavoittaa
Jyväskylässä etsivän nuorisotyön toiminta tavoittaa näitä nuoria avun pariin erityisen hyvin. Kun Hyvärinen keväällä 2023 valmistui verkko-opinnoissa kokki-restonomiksi, hänen elämänsä alkoi murentua. Hän ei saanut töitä, vaikka kuinka yritti. Hyvärisellä oli masennusta, ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriöitä sekä muita mielenterveysongelmia, mutta ei liiallista päihteiden käyttöä.
AMNZ Uutiset on nähnyt Hyvärisen terveyteen liittyviä terveydenhuollon kirjauksia. Koska Hyvärisellä ei ollut mielenterveysongelmien vuoksi työnhakuvelvoitetta, hän pelasi videopelejä ja roikkui netissä pahimmillaan 16 tuntia vuorokaudessa. Ruokaa hän tilasi kotiin robotin avulla tai Wolt-sovelluksella. Päivät Hyvärinen nukkui.
– Se oli sellaista yöelämistä. En nähnyt valoa missään, velloin toivottomuudessa enkä liikkunut ollenkaan, vaan lihoin todella paljon.
Nea Hyvärinen koki että työnhaku
Nea Hyvärinen koki, että työnhaku musersi hänet:



