Reuters: Lukoilin ulkomaantoiminnot ovat siirtymässä Trumpin lähipiiriin kuuluvan miljardöörin johtamalle konsortiolle
Lukoil-hanketta vetävä Todd Boehly on lahjoittanut Trumpia tukevalle Maga Inc:lle kaksi miljoonaa dollaria.

Yhdysvaltalaisen miljardöörin Todd Boehlyn johtama konsortio valmistelee liiketoimia saadakseen haltuunsa pakotteiden kohteena olevan venäläisen öljy-yhtiön Lukoilin kansainväliset omaisuuserät, kertoo uutistoimisto Reuters.
Tällaisia omaisuuseriä ovat esimerkiksi öljykentät, jalostamot ja huoltoasemat Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa. Lukoil on Suomessa toimivan Teboilin emoyhtiö. Reutersin neljän eri lähteen mukaan sopimuksen odotetaan syntyvän tulevien viikkojen sisällä.
Konsortion eli yhteenliittymän puolesta toimiva pankki on ostanut miljardien dollarien arvosta jäädytettyjä Lukoilin arvopapereita länsimaisilta sijoitusrahastoilta. Lähteiden mukaan tarkoitus on vaihtaa ne yhtiön ulkomaisiin omaisuuseriin. Lukoilin kansainväliset omaisuuserät arvioitiin alun perin 22 miljardin dollarin suuruisiksi. Summa on nykyisin pienempi, koska osa omaisuuseristä on lopettanut toimintansa.
Lähteet eivät halunneet tulla nimetyiksi
Lähteet eivät halunneet tulla nimetyiksi, koska heillä ei ole valtuuksia keskustella asiasta julkisesti. Asianosaiset eivät kommentoineet kauppasuunnitelmia Reutersille. Konsortioon kuuluvat Boehlyn lisäksi Arabiemiraateissa majaansa pitävät sijoitusyhtiöt International Holding Company (IHC) ja Al Hail Holding. Lisäksi hanketta tukevat qatarilaiset miljardööriveljekset Moutaz ja Ramez Al-Khayyat ja Yhdysvaltain hallinnon kehitysrahoituslaitos DFC.
Lukoil-hanketta vetävä Boehly on lahjoittanut Trumpia tukevalle Maga Inc:lle kaksi miljoonaa dollaria. IHC:n hallituksen puheenjohtaja on Tahnoun bin Zayed Al Nahyan . Hänen sijoitusyhtiönsä omistavat osan muun muassa Witkoffin perustamasta kryptoyhtiöstä World Liberty Financialista. Yhtiön perustajiin ja osakkaisiin kuuluvat myös presidentti Trumpin pojat Eric ja Don Jr .
Al-Khayyatin veljekset ovat mukana Kushnerin Albanian-luksushotellihankkeessa , jota on vastustettu voimallisesti Albaniassa ja myös Suomessa . DFC perustettiin Trumpin ensimmäisellä kaudella. Sen johtoon nimettiin tuolloin Kushnerin ystävä ja vanha kämppäkaveri Adam Boehler. Tällä hetkellä DFC:tä johtaa Ben Black, jolla oli The Guardianin mukaan monivuotinen henkilökohtainen yhteys Jeffrey Epsteiniin.
Trumpin lähipiiri on hyötynyt DFC
Trumpin lähipiiri on hyötynyt DFC:stä, kun sen johdossa on ollut sille myötämielisiä ihmisiä ohjaamassa miljardeja dollareita strategisiin kohteisiin, jotka myötäilevät Trumpin leirin poliittisia ja taloudellisia intressejä. DFC on valjastettu esimerkiksi taloudelliseen taisteluun Kiinaa vastaan, kertoo The Economist .



