Maailmassa oli vain yksi paikka, jossa taiteilija Timo Sarpaneva ei jatkuvasti luonnostellut. Se oli puinen moottorivene, jolla Timo ja hänen poikansa Polo Sarpaneva liikkuivat monesti kaksin 1960–90-luvulla. Ne olivat ainutlaatuisia hetkiä.

– Veneily oli minun ja Timon laatuaikaa. Merellä liikkuminen oli kummallekin tärkeää, ja luonnon karu kauneus viehätti meitä. Saaristomeri oli paikka, jossa isä saattoi rentoutua muutaman päivän kerralla työstään, Polo muistelee nyt 69-vuotiaana.

Usein kaksikko veneili kohti mökkiä. Polo sai isältään oman saaren Iniöstä jo pian synnyttyään 1950-luvun lopulla. Muutkin Timon lapset ovat saaneet omat saarensa. Koko tuolloinen perhe – Polo, veli, isä, äiti Ann-Mari eli Pi– vietti 1960-luvun alussa aikaa Polon saarella 16-neliöisessä mökissä. Timo nimesi saaren Marco Polon maaksi.

Minut on nimetty Marco Polon

– Minut on nimetty Marco Polon mukaan. Vanhempani matkustelivat paljon esimerkiksi Italiassa myös äitini ollessa raskaana.

Mökillä Timo ei koskaan lähtenyt mukaan laskemaan kalaverkkoja. Sen sijaan verkkojen nosto ja mahdollinen saalis kiinnostivat häntä kyllä.

– Varmasti hän ajatteli, että se ensimmäinen reissu on ihan turha, Polo sanoo ja nauraa.

Isä ei Polon mukaan

Isä ei Polon mukaan ollut kiinnostunut myöskään perinteisistä mökkipuuhista, kuten rakentamisesta. Mieluummin hän piirsi. Muualla kuin veneessä Timo kulki aina lehtiö kädessä. Polo kertoo, ettei isä ajanut itse autoakaan, koska silloin hän ei olisi voinut luonnostella. Siksi Timo istui apukuljettajan paikalla.

– Muistan, miten suuren vaikutuksen isän piirtäminen teki minuun lapsena. Se oli lumoavaa, ja tykkäsin katsella sitä. Oli myös tarkkaa, miten hän käytti käsiään. Se näkyi muussakin tekemisessä. Hän ei koskaan käsitellyt mitään rumasti, vaan käsien liike oli hienostunut.

Jotain siitä periytyi pojallekin. Kun Polo aikuisena valmistui arkkitehdiksi, hän halusi piirtää kaiken käsin. Niin hän tekee yhä, sillä hänestä tietokoneella tehty luonnos on helposti valheellisen valmis.

Polon suomenruotsalainen äiti Pi oli sisustusarkkitehti. Vasta jälkikäteen Polo on tajunnut, että kahden taiteellisen vanhemman lapsena hän itse pyrki aikuisena hakeutumaan toisenlaiselle alalle. Ennen arkkitehdiksi opiskelua Polo luki itsensä rakennusinsinööriksi. Ehkä sekin vaikutti, että opettajilla oli hänen mukaansa tapana asettaa odotuksia sukunimen perusteella.

– Sain jo nuorena lisätittelin ”Timon poika”, jota en olisi halunnut. Vaikka eihän se huono ollut! Lisänimi roikkui mukana nelikymppiseksi asti. Vasta sen jälkeen olen ollut vain Polo Sarpaneva. Jokainen meistä haluaa varmasti tulla tunnetuksi omista ansioistaan.

Kun Polo kertoo isästään ja heidän suhteestaan, puhe karkaa vähän väliä isän työhön. Se ei ole ihme, sillä muotoilu oli Timolle kaikki kaikessa. Hän työskenteli Iittalalle liki 50 vuotta ja suunnitteli lasitaiteen ja -esineiden lisäksi monipuolisesti muun muassa tekstiilejä sekä metalli- ja keramiikkaesineitä.

– Meillä kotona ei tunnettu työaikoja. Työ oli elämää, eikä elämästä jäädä eläkkeelle. Isä oli loistokkaimmillaan tehdessään työtä. Hahmotin jo aika varhain, että isä on poikkeuksellinen taiteilija ja tunnettu henkilö.

Polon syntyessä perhe asui Helsingin Herttoniemessä, joka oli tuolloin kaupunginosana monen taiteilijan suosiossa. Ikkunoista näkyi hyppyrimäki.