Keskiviikko 04.11.2026 · Helsinki +6 °C
ETUSIVU › ULKOMAAT
← TAKAISIN ETUSIVULLE
ULKOMAAT

Elon Muskille valtava pettymys

Texasissa asuva Musk tuki välivaaleissa hyvin avokätisesti republikaaneja.

Elon Muskille valtava pettymys
Kuva: Lehtikuva / Kuvatoimitus

Miljardööri Elon Musk on kommentoinut Yhdysvaltojen välivaalien tulosta omistamassaan viestipalvelu X:ssä. Satoja miljoonia dollareita välivaaleihin pumpannut Musk ei vaikuta järin tyytyväiseltä.

– Eivät tainneet vaaleihin sekaantuvat avaruuslaserini toimia tällä kertaa, hän kirjoittaa.

Vain minuuttia aikaisemmin hän julkaisi toisenkin päivityksen samaisella alustalla.

Avaruudessa sijaitsevat datakeskukset vaikuttavat juuri

– Avaruudessa sijaitsevat datakeskukset vaikuttavat juuri nyt varsin houkuttelevilta, hän sanoo.

The New York Timesin mukaan Musk on rahoittanut välivaaleja noin 474 miljoonalla eli lähes puolella miljardilla dollarilla. Texasissa asuva Musk tuki hyvin avokätisesti esimerkiksi Ken Paxtonia . Kymmenistä miljoonista dollareista huolimatta tulos oli republikaaneille painajainen, sillä demokraattipuolue onnistui voittamaan itselleen senaattorinpaikan Texasista ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen.

AMNZ Uutiset seuraa välivaalien päivittyvää tilannetta ja tuloksista syntyviä reaktioita hetki hetkeltä. Tuoreimpia käänteitä voi seurata täällä .

Uutisvinkki

Näitkö jotain kiinnostavaa tai onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki tai kuva toimitukseen.

Ei valittua tiedostoa
Kiitos! Vinkkisi on vastaanotettu toimitukseen.