Saksalaiskiipeilijä yrittää valloittaa Mount Everestin poikkeuksellisen vaikeaa reittiä pitkin
Kiipeilijä on yrittänyt valloittaa samaisen vuoren kolme kertaa aiemmin.

34-vuotias saksalainen vuorikiipeilijä Jost Kobusch on aikeissa yrittää hurjapäistä vuorenvalloitusta. Kobusch yrittää kiivetä Mount Everestille vaativaa länsiharjannetta pitkin talviaikaan, jota pidetään vuorikiipeilyyn vaikeana aikana. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
– Länsiharjanne on kauniimpi, ja vuorikiipeilijänä etsin juuri tätä kauneutta, hän kertoi Reutersin haastattelussa.
Kobusch ei ole ensi kertaa Mount Everestillä. Hän on yrittänyt kolmesti aiemmin, vuosina 2019, 2021 ja 2024. Korkeimmillaan hän on päässyt noin 7 540 metrin korkeuteen, Reuters kertoo. Tiettävästi kukaan ei ole uutisen mukaan pystynyt nousemaan Everestin huipulle talvella länsiharjannetta pitkin.
34-vuotias hurjapää on myös lähdössä
34-vuotias hurjapää on myös lähdössä koitokseen yksin ja ilman lisähappea. Kobuschin tarkoituksena on, että hän ei käytä oppaiden apua perusleirien jälkeen. Talviaikaan, joka kestää joulukuusta helmikuuhun, on virallisten tietojen mukaan vain 14 vuorikiipeilijää onnistunut huiputtamaan Everestin. Kukaan heistä ei Reutersin mukaan ole käyttänyt reittiä, jota Kobusch on aikeissa kiivetä.
Kiipeilijän on tarkoitus aloittaa urakka joulukuun lopulla. Sitä ennen hän aikoo harjoitella kiipeilemällä matalammille vuorille.



