Emma Ainalan maalaukset voivat näyttää viattomilta ja rauhallisilta, mutta hallitun pinnan alta paljastuu surua ja kaaosta.

Röyhelömekkoon pukeutunut nainen sulautuu osaksi tapettia. Portaikkoon rähmälleen kaatunut tyttö on onnistunut säilyttämään ehjänä kannattelemansa kananmunan, jotta illuusio tasapainosta säilyisi.

Enimmäkseen Ainala kuvaa naisia. Heidän katseensa on usein tyhjä, eivätkä he ole kontaktissa toisiinsa. Osan kädessä on puhelin, jonka kautta he katsovat ja kuvaavat itseään.

Tällaisen kuvaston avulla Emma Ainala on onnistunut tiivistämään jotain olennaista siitä, miltä tuntuu olla nainen ja tyttö nykypäivänä. Näin monet ajattelevat.

Nyt istumme nykytaiteen museo Kiasmassa, jossa on haastattelua seuraavana päivänä avautumassa 37-vuotiaan Ainalan ensimmäinen yksityisnäyttely museossa.

Oma yksityisnäyttely ei ole ihme, onhan Ainalaa ehditty kutsua jopa sukupolvikokemuksen kuvaajaksi.

Vaatimuksia oikeanlaisesta naiseudesta on nykyään jopa aikaisempaa enemmän, Ainala ajattelee.

– Naisia opetetaan pitämään itsestään huolta, ottamaan muut huomioon, käyttäytymään kiltisti ja häpeämään tilan ottamista. Lopulta olet aina jotenkin vääränlainen. Tässä on niin paljon purettavaa.

Täydellisten ihanteiden takaa on kuitenkin aina löytynyt kaoottinen, epävarma ja ristiriitainen naiseus. Sellainen, jossa monet tunteet voivat olla totta samaan aikaan. Se kiinnostaa Ainalaa.

Kun Emma Ainala alkoi odottaa 19-vuotiaana ensimmäistä lastaan, hän tunsi jäävänsä äitiyden kokemuksensa kanssa yksin. Äitiys tuntui sosiaalisesti eristävältä, ja vastuu tuoreesta elämästä oli suuri. Lähipiirissä ei ollut ketään, joka olisi ollut samassa tilanteessa.

Silloin auttoivat kirjallisuus, taide ja some, niissä naiset olivat sanoittaneet henkilökohtaisia kokemuksiaan julkisiksi. Niiden kautta oli mahdollista tulla nähdyksi, eikä kokemus tuntunut enää niin yksittäiseltä.

Näkymättöminä naisyhteisöinä, sellaisina taiteen ja kulttuurin naiset toimivat Ainalalle. Naisyhteisöjen merkitystä hän käsittelee myös omassa taiteessaan.

– Tieto siitä, että joku toinen nainen on vaikka kärsinyt tai romantisoinut elämää samalla tavalla kuin minä, on merkityksellistä ja tuo lohtua

Hän ajattelee, että yksilökeskeinen nykykulttuuri on ajanut ihmisiä etäälle toisistaan. Juuri se voi aiheuttaa yksinäisyyden kokemuksia, joita myös Ainala koki nuorena äitinä.