Tiistai 03.11.2026 · Helsinki +6 °C
ETUSIVU › ULKOMAAT
← TAKAISIN ETUSIVULLE
ULKOMAAT · YHDYSVALLAT

Trumpin riemukaari ei valmistu hänen kautensa aikana

Riemukaaren rakentaminen on herättänyt paljon vastustusta ja sen rakentamista on yritetty estää oikeusteitse.

Trumpin riemukaari ei valmistu hänen kautensa aikana
Kuva: Lehtikuva / Kuvatoimitus

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin himoitsema 76 metrin korkuinen riemukaari Washingtoniin ei valmistu ennen Trumpin toisen presidenttikauden päättymistä, kertoo maan oikeusministeriö. Riemukaaren rakentamisen aloittaminen saattaa saada lopullisen hyväksynnän mahdollisesti jo torstaina. Toteutuessaan se olisi maailman suurin riemukaari. Trump on myös väläyttänyt riemukaarensa muuttamista puolustuslinnoitukseksi .

Ministeriö uskoo, että rakentamisen ensimmäiset kuusi–kahdeksan kuukautta kuluvat maanalaisiin kaivaustöihin ja perustusten rakentamiseen. Maanpäällisen rakentamisen odotetaan alkavan aikaisintaan toukokuussa.

Uutisvinkki

Näitkö jotain kiinnostavaa tai onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki tai kuva toimitukseen.

Ei valittua tiedostoa
Kiitos! Vinkkisi on vastaanotettu toimitukseen.