Keskiviikko 04.11.2026 · Helsinki +6 °C
ETUSIVU › ULKOMAAT
← TAKAISIN ETUSIVULLE
ULKOMAAT

Trump ilmoittaa hyväksyvänsä vaalien tuloksen

Trump on aiemmin vihaillut mahdollisesta vaalivilpistä.

Trump ilmoittaa hyväksyvänsä vaalien tuloksen
Kuva: STT-Lehtikuva / Arkisto

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi Yhdysvaltain välivaalien ensimmäisiä tuloksia.

– En ollut ehdolla, ja jos olisin ollut, olisimme ottaneet MURSKAVOITON, Trump kirjoitti Truth Social -palvelussaan.

The New York Timesin haastattelussa Trump lupaa olevansa valmis hyväksymään vaalituloksen ja tekemään yhteistyötä demokraattien kanssa.

Olen ehdottomasti valmis hyväksymään nuo

– Olen ehdottomasti valmis hyväksymään nuo tulokset, hän sanoi.

– Teemme yhteistyötä demokraattien kanssa ja, tiedättehän, odotamme innolla yhteistyötä heidän kanssaan. Pääsemme luultavasti jonkinlaiseen sopimukseen.

Trump sanoi haastattelussa myös, että yhdysvaltalaiset eivät todennäköisesti olleet tyytyväisiä bensan kohonneisiin hintoihin. Demokraatit näyttävät voittavan välivaaleissa sekä kongressin edustajainhuoneen että senaatin.

Trumpin kommenttien aikaan senaatin sadasta

Trumpin kommenttien aikaan senaatin sadasta paikasta 47 näyttäisi menevän demokraateille ja 37 republikaaneille. Edustajainhuoneen 435 paikasta 142 näyttäisi menevän demokraateille ja 81 republikaaneille. Aiemmin Trump on sanonut kunnioittavansa vaalien tuloksia, jos vaalit ”ovat rehelliset”. Trump on vihjaillut vaalivilpistä useaan otteeseen eri vaalien yhteydessä.

Trumpin kannattajat kertoivat AMNZ Uutisille uskovansa kyseessä olevan jonkinlainen juoni, jos demokraatit voittavat välivaalit.

Uutisvinkki

Näitkö jotain kiinnostavaa tai onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki tai kuva toimitukseen.

Ei valittua tiedostoa
Kiitos! Vinkkisi on vastaanotettu toimitukseen.