Podcast: Nico Lingman kertoo joutuneensa tyttöystävän pahoinpitelemäksi monta kertaa – tästä syystä ei lähtenyt heti
Nico Lingman kertoo joutuneensa entisessä parisuhteessaan toistuvan väkivallan kohteeksi.

Ex-upseeri ja nykyinen podcast-juontaja Nico Lingman kertoo tuoreessa Tabucästin jaksossa kokemastaan parisuhdeväkivallasta. Lingman kertoo seurustelleensa nuorempana naisen kanssa, joka löi häntä toistuvasti.
– Koen, että hän selkeästi käytti hyväkseen sitä tilannetta, että kun hän on heikompi osapuoli, niin hän voi, kun mä en kuitenkaan tee mitään takaisin, vapaaottelijataustainen Lingman kertoo.
Lingmanin mukaan tilanteissa oli vaikea puolustautua.
Niissä tilanteissa kun toinen lyö
– Niissä tilanteissa kun toinen lyö, kynsii ja potkii, niin mun kokemus on se, että ainoa, mitä oikeastaan voi tehdä, on pitää toisesta kiinni ja toivoa, että hän rauhoittuu.
Podcastin toinen juontaja Alona Kuusisto kysyy Lingmanilta, miksi tämä ei lähtenyt väkivaltaisesta suhteesta jo ensimmäisen tai toisen lyönnin jälkeen. Lingman kertoo ajatelleensa tuolloin, ettei kamppailulajeja harrastavan miehen kuulu valittaa, jos nainen lyö. Hän piti valittamista myös ”epämiehekkäänä”. Hän kertoo, että suhde päättyi muista syistä.
Nykyään Lingman suhtautuu asiaan toisin. Hän sanoo, että lähtisi suhteesta jo ensimmäisen lyönnin jälkeen. Podcast-jakson vieraana on Jani , joka kertoo niin ikään kokeneensa väkivaltaa entisessä parisuhteessaan.
Janin mukaan ensimmäinen fyysinen väkivaltatilanne
Janin mukaan ensimmäinen fyysinen väkivaltatilanne sattui noin vuoden seurustelun jälkeen. Pari oli ajautunut sanalliseen riitaan, jonka aikana Jani tökkäsi suuttuneena kumppaninsa televisiota. Televisio meni rikki, minkä jälkeen tilanne kärjistyi.
– Hän tuli ihan sutena päälle. Hän hyppäsi kimppuun, ja mä vedin ”kilpikonnapuolustuksen”. Hän istui selän päällä ja takoi nyrkkiä takaraivoon, Jani kertoo.
Janin mukaan toiseen kertaan liittyi mustasukkaisuus. Hän oli puhunut puhelimessa enonsa kanssa, mutta ei ollut suostunut kertomaan kumppanilleen, kenen kanssa keskusteli. Jani kertoo, että mentyään nukkumaan kumppani tuli hetken päästä huoneeseen, istui hänen päälleen ja työnsi käden hänen housuihinsa.
– Hän otti kivekset käteen ja alkoi tenttaamaan, kenen kanssa puhuin. Eikä lopettanut, ennen kuin repäisin itseni irti.



