Jesse Haapala ehti jo iloita – Suomen viranomaiset eivät muutakaan linjaansa
Lupa- ja valvontavirasto ei näe mitään tarkistettavaa ohjeistuksessaan sähköautojen akkujen korjattavuudesta.

Lupa- ja valvontavirasto on julkaissut tuoreimman vastineensa EU:n akkuasetuksen myötä vellovaan keskusteluun sähköautojen akkujen korjattavuudesta. Heidän mukaansa tuorein EU-komission vastaus on linjassa LVV:n ohjeistuksen kanssa. Sähköautojen akkujen korjaaminen on edelleen mahdollista. Se tuntuu ainakin olevan yksi asia, josta kaikki osapuolet ovat nyt yhtä mieltä.
LVV:n tiedote käsittelee asiaa laajemminkin. Usein kysytyt kysymykset -kohdan alta löytyy se olennaisin asia. Onko Suomen viranomaisohjeistuksen ja komission vastauksen välillä ristiriitoja, joita tulee korjata ohjeistukseen?
– Komission vastauksen perusteella ohjeeseen ei tarvitse tehdä muutoksia. Vastaus ei ole ristiriidassa viranomaisten ohjeistuksien kanssa.
Ohjeeseen tullaan täsmentämään ja esimerkein
Ohjeeseen tullaan täsmentämään ja esimerkein selventämään julkisessa keskustelussa esiin nousseita epäselviä kohtia, kirjoittaa LVV tiedotteessaan. Lupa- ja valvontavirasto jatkaa keskustelua toimijoiden ja viranomaisten kanssa.
Suomen ruotsalainen kansanpuolue (RKP) nosti aiheen jälleen isosti pinnalle tiedottamalla EU-komission vastauksesta. RKP:n europarlamentaarikon ja Renew Europe -ryhmän varapuheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin kirjallinen kysymys liittyi sähköautojen akkujen korjaamiseen.
– Saamani vastaus komissiolta on hyvä uutinen riippumattomille korjaamoille sekä sähköautojen omistajille. Viranomaisten on nyt tarkistettava ohjeistuksensa, jotta ne ovat EU:n akkuasetuksen ja komission vastauksen mukaisia eivätkä tarpeettoman tiukkoja. Kiitän kansalaisaloitteen laatijoita asian nostamisesta pöydälle, Henriksson toteaa.
Nyt aiheesta on kuitenkin ärähtänyt
Nyt aiheesta on kuitenkin ärähtänyt LVV ja heidän mielestään ohjeistusta ei ole tarkistettava eikä siinä ole ristiriitaa. Vaikuttaisi siltä, että jonkun täytyy olla väärässä. Aihetta on pitänyt pinnalla myös akkuasetuksen ohjeistuksesta alun perin videolla ärähtänyt Kokkolan Autohuollon Jesse Haapala .
Haapalan videollaan toteaman mukaan uusi tulkinta mahdollistaa sähköautojen akkujen korjaamisen tuotteena samaan tapaan kuin he Kokkolan autohuollossa ovat jo aiemmin toimineet. LVV:n mukaan mitään uutta tulkintaa ei ole.



