ENCE jätti jälkeensä hurjat velat – konkurssipapereista paljastui karuja lukuja
ENCEllä on yhteensä 33 velkojaa.

Esports-organisaatio ENCE asetettiin konkurssiin 30. lokakuuta ja jätti jälkeensä 33 velkojaa. Velkojen määrä on vähintään 230 508 euroa, mutta yhtiön hallituksen mukaan todellinen summa on suurempi. Suurimpia velkojia ovat omistajat, Verohallinto sekä entiset pelaajat ja valmentajat.
Vuonna 2013 perustetun yhtiön tappiot ovat viimeisen kahden ja puolen vuoden ajalta yli kaksi miljoonaa euroa. 30. lokakuuta konkurssiin asetettu esports-organisaatio ENCE jätti taakseen satojentuhansien eurojen velat. Konkurssihakemuksessa velan määräksi ilmoitettiin 279 644,30 euroa, mutta yhtiön hallituksen kommenttien perusteella velkaa on todennäköisesti vielä enemmän.
– Kaikkia toteutuneisiin alihankintoihin, kumppanuuksien toteuttamiseen ja muihin hankintoihin liittyviä laskuja ei ole vielä vastaanotettu. Näin ollen yhtiön todellisten velvoitteiden kokonaismäärän arvioidaan olevan edellä esitettyä suurempi, sanottiin hallituksen kokouksessa 23.10.
28
28. lokakuuta päivätyn velkalistan summa oli yhteensä 230 508 euroa ja velkojia on 33. Suurimpia yksittäisiä velkojia ovat konkurssihakemuksen mukaan Green Island Group Oy (30 000 euroa), Nordika II SHQ Oy (26 960 euroa), Verohallinto (24 586 euroa), Proplayers SP. Z O.O. (21 000 euroa) ja Pekka Aakko (20 000 euroa).
Green Island Groupin omistaa ENCEn kolmanneksi suurin omistaja Riku Vihreäsaari . Pekka Aakko on ENCEn toiseksi suurin omistaja yrityksensä Aeropeak OÜ:n kautta. ENCEn Counter-Strike-joukkueeseen kuuluneista rahojaan odottavat yhä Ryan ”Neityu” Aubry (8 700 euroa), Viktor ”sdy” Orudzhev (5 500 euroa), Maciej ”F1KU” Miklas (2 000 euroa) sekä valmentajat Niclas ”enkay J” Krumhorn (6 097 euroa) ja Aleksi ”allu” Jalli (yhtiönsä A. Jalli Ltd:n kautta 3 169 euroa).
Striimaaja Juuso ”TurunPug” Jokisen omistamalle Pyörivä Räikkä Oy:lle ENCE on velkaa 11 275 euroa ja NHL-virtuoosi Erik ”EKI” Tammenpään Eki Gamingille 6 275. Yhtiöllä oli lokakuussa noin 57 200 euroa myyntisaamisia ja lähes 39 000 toteutetusta yhteistyöstä vielä laskuttamatonta myyntiä. Hallituksen mukaan näidenkään kotiutuminen ei olisi ratkaissut talouskriisiä.
Mahdolliset uudet kumppanuudet ja myyntitulot
– Mahdolliset uudet kumppanuudet ja myyntitulot eivät nykyisten ennusteiden perusteella yksin riitä kattamaan sekä kertyneitä velkoja että jatkuvan toiminnan kustannuksia.



