Tv-lehti arvioi : Kohtaus, jossa tanssiaisten kuningattareksi juuri kruunatun tytön päälle kaadetaan saavillinen verta, on yksi kauhuelokuvien ja ehkä elokuvahistoriankin tunnetuimmista. Brian De Palman ohjaama elokuva Carrie (1976) ja pääosaa esittänyt Sissy Spacek olivat sensaatio. Sen jälkeen Stephen Kingin kirjaan perustuva Carrie on seikkaillut enemmän tai vähemmän kehnoissa uusintaversioissa niin tv:ssä kuin elokuvissakin.

Viides Carrie-versio toden sanoo, sillä nyt Primelle tuleva tv-sarja on ehdottomasti parhaimmasta päästä.

– Uusi Carrie on nerokas, Stephen King intoili somessa.

Sarjassa kiihkouskovainen äiti on eristänyt ujon Carrien muulta maailmalta. Sitten Carrie joutuu tavalliseen kouluun. Ei aikaakaan, kun koulukaverit ottavat tytön hampaisiinsa.

Carrieta piinataan ja nöyryytetään, eikä meno kotona ankaran äidin kanssa ole sen parempaa. Lopulta Carrien yliluonnolliset voimat puhkeavat kukkaan, eikä mikään ole turvassa tytön kostolta.

Tarina on siis tuttu, mutta kaikki muu uutta. Carrie on tuotu nykyaikaan onnistuneesti. Nuoret näpyttävät älypuhelimiaan ja luokissa treenataan miten toimia kouluampumisen varalta. Carrie haluaisi palavasti kuulua joukkoon, mutta luokan suositut tytöt pitävät häntä kummajaisena.

Summer H. Howell suoriutuu vaativasta nimiroolista kunnialla, mutta itse Carrie hahmona jättää ristiriitaisen olon.

Uusi Carrie on puhelias ja utelias. Ainoa outo asia hänessä tuntuu olevan se, ettei tytöllä ole uusinta iphonea, eivätkä vaatteet ole viimeisintä huutoa. Toisaalta nykymaailmassa sekin riittää tekemään nuoresta muiden silmätikun. Siinä Carrie on aivan ajan hermoilla.

Alkuperäisessä kirjassa ja 70-luvun elokuvassa Carrie oli ujo, pelokas ja homssuinen reppana. Uudessa versiossa hahmoa raastava ulkopuolisuuden tunne ei välity niin voimakkaasti, vaikka etenkin kiusaamiskohtaukset ovat kauhean ja aidontuntuista katsottavaa.

Tällä kertaa tarina kerrotaan myös muiden kuin Carrien näkövinkkelistä. Etenkin tarinan varsinainen pahis, Carrieta armottomasti piinaava koulun suosituin tyttö Christine ( Alison Thornton ), nousee tv-sarjassa kiinnostavaksi sivuhahmoksi. Christinella ja muilla koulun oppilailla on omat murheensa ja he purkavat pahaa oloaan Carrieen.

Tarinaan on tehty muutamia isoja ja täysin turhia muutoksia. Esimerkiksi heti ensimmäisessä jaksossa paljastuu, ettei Carrie ole ainoa nuori, jolla on outoja voimia. Turhat sivujuonet tuntuvat päälle liimatulta yritykseltä venyttää Carrien tarina kahdeksan jakson mittaiseksi.

Onnistuneempi uudistus on Carrien Margaret-äiti. Alkuperäisessä tarinassa äiti oli Raamattua päntännyt ja tytärtään alistanut fanaatikko, nyt hahmo on moniulotteisempi. Samantha Sloyanin esittämä Margaret maalailee maailmanlopun uhkakuvia, viljelee salaliittoteorioita ja haluaisi kieltää seksuaalikasvatuksen kouluissa. Hahmo tuo mieleen MAGA-hattu päässä öykkäävän Trump -kannattajan. Tässäkin tv-sarja on hienosti ajan hermolla.

Tv-sarja on Mike Flanaganin käsialaa, joka on aiemmin jonka työt ovat yleensä joko huikeita hittejä tai hämmentäviä huteja. Netflixin The Haunting of Hill House (2018) oli nappisuoritus, mutta ohjaajan ansioluettelosta löytyy myös liuta tuhnuisia kauhuroinia.

Carrie on onneksi ohjaajan parhaimmistoa, jolle kannattaa ehdottomasti antaa mahdollisuus, vaikka tarina olisikin entuudestaan tuttu.