Suomen räikeät erot paljastuvat – Nyt tuli jyrähdys sairaaloista
Hyvinvointialueiden talous kehittyi viime vuonna kokonaisuutena myönteisesti, mutta pinnan alta paljastuu THL:n mukaan merkittäviä alueellisia eroja.

Hyvinvointialueiden välinen eriytyminen uhkaa sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertaista saatavuutta Suomessa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportissaan. Arvio käy ilmi THL:n valtakunnallisesta sote-järjestämisen asiantuntija-arviosta, joka julkaistaan vuosittain.
Alueiden välinen eriytyminen väestökehityksessä, palvelutarpeissa ja taloudellisissa toimintaedellytyksissä on THL:n mukaan syventynyt. Tämä vaikeuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamista erityisesti alueilla, joilla väestö vähenee, palveluiden tarve kasvaa ja talouden liikkumavara kaventuu.
– Perusterveydenhuollossa lääkärille pääsyn ja hoidon jatkuvuuden puutteet haastavat kuitenkin yhdenvertaisuutta. Myös sosiaalipalvelujen saatavuudessa ja riittävyydessä on alueellisia eroja, ja erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa, vammaispalveluissa sekä iäkkäiden palveluissa on edelleen puutteita tarpeenmukaisten palvelujen toteutumisessa, THL summaa raportissa.
AMNZ Uutiset analysoi alueiden eriytymistä
AMNZ Uutiset analysoi alueiden eriytymistä jo syyskuussa ja kertoi, että pulassa ovat etenkin muuttotappioalueet. Valtiovarainministeriön hyvinvointialueosaston ylijohtaja Ville-Veikko Ahonen sanoi syyskuussa AMNZ Uutisten haastattelussa suoraan , ettei kehitys voi jatkua näin. Hänestä tulevan hallituksen täytyy ottaa tarkasteluun alueiden määrä, hyvinvointialueiden rahoitusmalli sekä keskittää palveluita. Ahonen viittasi myös sairaalaverkkoon.
THL kertoo nyt, että kokonaisuutena hyvinvointialueille kertynyt alijäämä pieneni Suomessa 1,7 miljardiin euroon, ja vuonna 2025 alueiden yhteenlaskettu tulos oli noin 725 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Viime vuonna yhdeksän aluetta haki valtion lisärahoitusta, mutta ainoastaan Pohjois-Karjala sai myönteisen päätöksen.
Vain kuusi aluetta teki alijäämäisen tuloksen. Ympärivuorokautisen hoidon vähimmäishenkilöstömitoitusta alennettiin, mikä oli keskeinen syy iäkkäiden palvelujen nettokustannusten laskuun viime vuonna.
Hyvinvointialueet ovat onnistuneet vakauttamaan talouttaan
– Hyvinvointialueet ovat onnistuneet vakauttamaan talouttaan, hillitsemään kustannusten kasvua ja parantamaan monien palvelujen saatavuutta. Samalla alueiden väliset erot kuitenkin kasvavat. Seuraavalla hallituskaudella tarvitaan pitkäjänteisiä ratkaisuja, jotta sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdenvertainen saatavuus voidaan turvata koko maassa, sanoo ylijohtaja Piia Aarnisalo tiedotteessa.
Osalla alueista paine mittaville sopeutustoimille jatkuu. Vaikein tilanne on alueilla, joilla kustannukset ovat korkeat, alijäämät suuria, rahoituksen kasvu hidasta ja rakenneuudistukset kesken, THL kertoo. Myös jatkuvat muutosneuvottelut ovat kuormittaneet henkilöstön hyvinvointia. Väestöään menettävillä alueilla palveluita on vaikea turvata, kun taloudellinen liikkumavara kaventuu. Väestöä suhteellisesti eniten menettävät Kymenlaakso, Etelä-Savo ja Kainuu.
– Se, että useita hyvinvointialueita on päätynyt valtiovarainministeriön erillismenettelyihin, kertoo tilanteen vakavuudesta. Kyse ei ole yksittäisistä talousluvuista vaan alueiden erilaisista kyvyistä vastata kasvavaan palvelutarpeeseen ja uudistaa palvelujaan, sanoo THL:n johtava asiantuntija Nina Knape .
Viime vuonna alkaneet arviointimenettelyt päättyivät kesällä Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen ja Lapin alueilla. Uusia arviointimenettelyjä on päätetty käynnistää Etelä-Pohjanmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueilla.
THL huomauttaa, että raskaiden palvelurakenteiden purkaminen ja korvaavien palvelujen kehittäminen vievät aikaa. Esimerkiksi iäkkäiden palveluissa ympärivuorokautista hoivaa voidaan vähentää vain, jos kotihoitoa on riittävästi. Palvelurakenteen uudistaminen on edennyt Suomessa hitaasti ja kotihoidon peittävyys on jatkanut laskuaan, vaikka asiakasmäärä ja nettokustannukset ovat kasvaneet.
– Huomattavat alueelliset erot erityisesti kotihoidon peittävyydessä osoittavat, että avunsaanti riippuu palvelutarpeen ohella asuinpaikasta, raportissa todetaan.



