Sanni Isometsä on kohdannut kuoleman kahdesti: ”Ikävän ei tarvitse kadota”
Esikoiskirjailija, kulttuurivieras Sanni Isometsä jäi nuorena leskeksi, kun puoliso kuoli yllättäen.
Elokuu vuonna 2019 oli aurinkoinen ja lämmin. Sanni Isometsälle tuo aika oli pilkkopimeää ja ahdistavaa. Hän tiesi, että hänen miehensä tulee kuolemaan. Kun se tapahtui, Isometsä tunsi putoavansa tyhjyyteen. Hallinnan tunne katosi täysin. Hän oli 34-vuotias, leski ja viisivuotiaan pojan yksinhuoltaja.
Vielä elokuun alussa kaikki oli ollut hyvin. Kolmihenkinen perhe oli viettänyt paljon aikaa mökillä ja nauttinut kesästä. Isä ja poika olivat pelailleet jalkapalloa, ja Isometsä oli katsellut vierestä. Elokuussa, kun flunssakausi alkoi, myös Isometsän puoliso sai flunssan. Ei mitään vakavaa. Lepo auttaa, oli lääkärikin todennut.
Kunnes yhtäkkiä mies makasi teho-osastolla tajuttomana. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Isometsän puoliso ja lapsen isä oli kuollessaan 38-vuotias. Kuolinsyy jäi epäselväksi. Lääkärien mukaan flunssavirus oli ehkä aiheuttanut erittäin harvinaisen kuolemaan johtaneen autoimmuunireaktion.
Kuoleman jälkeen Isometsän valtasi huoli
Kuoleman jälkeen Isometsän valtasi huoli: mitä jos hän unohtaisi, mitä jos muistot puolisosta katoaisivat? Hän alkoi kirjoittaa päiväkirjamaisia merkintöjä. Tuolloin kirjan kirjoittaminen ei ollut vielä mielessä. Kirjoittaminen oli enimmäkseen muistamista ja ajatusten järjestelyä.
– Kirjoitin löytääkseni vastauksia kysymyksiin, jotka olivat liian suuria käsiteltäväksi yksin omassa päässä. Kirjoittamalla sain kokemukseen etäisyyttä.
Kirjoitusprosessin syvetessä Isometsä ymmärsi, etteivät kysymykset loppuneet kirjoittamalla. Teksteistä alkoi muodostua teos, jonka hän halusi jakaa myös muille. Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, Sanni Isometsä on esikoiskirjailija. Hän kirjoitti puolison kuolemasta teoksen Katoamiskertomus (S&S). Se on ollut yksi vuoden kirjatapauksista ja pääsi viikko sitten ehdolle myös AMNZ Uutisten kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
Isometsä kuvailee teostaan lyyriseksi muistelmaksi
Isometsä kuvailee teostaan lyyriseksi muistelmaksi. Tekstilajissa tarkoituksena ei ole kirjoittaa koko elämäntarinaa vaan tarkastella tiettyä kokemusta ja mennä sen ytimeen. Isometsälle ei ollut tärkeää oman tarinan toistaminen. Oleellisempaa oli ymmärtää kokemuksen laajempi merkitys. Mitä se voisi kertoa meistä kaikista?
