Tiistai 03.11.2026 · Helsinki +6 °C
ETUSIVU › TEKNOLOGIA
← TAKAISIN ETUSIVULLE
TEKNOLOGIA · AUTOT

Sähköautojen kilometrivero tulossa – Britannia ottaa käyttöön jo 2028

Iso-Britannia on ilmoittanut jatkavansa polttoaineveron tilapäistä alennusta. Lisäksi saarivaltio alentaa sähköautoilun hintaa.

Sähköautojen kilometrivero tulossa – Britannia ottaa käyttöön jo 2028
Kuva: STT-Lehtikuva / Arkisto

Britannian uusi valtiovarainministeri John Healey on esitellyt ensimmäisen syysbudjettinsa. Talousarvion keskeiset autoilijoihin vaikuttavat toimenpiteet tähtäävät polttoaineiden hinnannousun hillitsemiseen ja sähköautoilun kustannusten tasoittamiseen, kertoo brittiläinen Autocar .

Olennaisin autoilijoita koskeva päätös on polttoaineveron väliaikaisen jäädytyksen jatkaminen. Aiemmin viiden pencen eli noin kuuden sentin litrakohtaisen alennuksen oli määrä päättyä vuoden 2026 lopussa, mutta alennus pidetään voimassa heinäkuuhun 2027 saakka. Polttoaineen kokonaisvero säilyy 52,95 pencessä eli noin 0,63 eurossa litralta.

Valtiovarainministeri Healeyn mukaan päätöksen taustalla vaikuttavat Lähi-idässä jatkuvat levottomuudet, jotka pitävät polttoaineiden hinnat edelleen korkealla. Britannian hallituksen mukaan moottoripolttoaineiden kalleus selitti suurimman osan inflaation kiihtymisestä kesäkuun 2,6 prosentista syyskuun 3,5 prosenttiin.

Britannian autoliitto AA

Britannian autoliitto AA:n puheenjohtaja Edmund King arvioi, että jäädytys vain siirtää vääjäämätöntä hintasokkia tuonnemmaksi, ja katsoi hallituksen voineen leikata veroa vielä viidellä pencellä lisää ainakin dieselin osalta. Korkeiden hintojen kerryttämät alv-tulot olisivat hänen mukaansa kattaneet veroleikkauksen jättämän aukon.

Brittiläinen autoilijoiden etujärjestö ja tiepalveluyritys RAC:n johtava asiantuntija Rod Dennis muistutti Autocarin mukaan, ettei jäädytys halvenna tankkaamista, vaan ainoastaan estää tilannetta pahenemasta polttoaineiden noustessa kesällä merkittävästi alennetusta verokannasta huolimatta.

Budjetissa vahvistettiin myös kotitaloussähkön arvonlisäveron poiston jatkuminen heinäkuuhun 2027 saakka, mikä tuo säästöjä kotona lataaville sähkö- ja hybridiautoilijoille. Julkisesta latauksesta peritään kuitenkin edelleen 20 prosentin arvonlisävero.

RAC arvosteli päätöstä ja totesi

RAC arvosteli päätöstä ja totesi päätöksen syventävän epäsuhtaa kotona lataavien ja julkisten pisteiden varassa olevien välillä ja kutsui ratkaisua hukatuksi mahdollisuudeksi sähköautoilun yleistymisen edistämisessä.

Iso-Britannian hallitus selvittää parhaillaan keinoja ulottaa kotitalouksien alv-kanta niin sanotulla tariffien siirrolla myös julkiseen lataukseen. Näin autoilijoiden olisi mahdollista käyttää omaa kotisähkösopimustaan paikallisilla julkisilla latauspisteillä. Iso-Britannia siirtää entistä enemmän verotuksen painopistettä auton käyttöön, sillä maassa astuu voimaan sähköautojen kilometriperusteinen ajoneuvovero huhtikuussa 2028.

Uudistusta varten kehitetään työkalu, jolla sähköautoilijat voivat arvioida ja ilmoittaa ajokilometrinsä, minkä lisäksi suunnitteilla on järjestelmä autojen ajotietokoneiden automaattiselle kilometritietojen välitykselle. Järjestelmään lisätään myös mahdollisuus veropalautukseen, jos ajokilometrejä kertyykin ilmoitettua vähemmän tai veronalainen päättää myydä autonsa ennen verotuskauden päättymistä.

Uutisvinkki

Näitkö jotain kiinnostavaa tai onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki tai kuva toimitukseen.

Ei valittua tiedostoa
Kiitos! Vinkkisi on vastaanotettu toimitukseen.