Poliisi teki 13-vuotiaan repusta huolestuttavan löydön
Turkulaisnuoren repusta takavarikoitiin huumeita.

Poliisi löysi huumausainetta 13-vuotiaan nuoren repusta Turussa. Lounais-Suomen poliisi kertoi sosiaalisen median julkaisussa, että nuoren mukana olleeseen reppuun oli pakattu leluja ja niiden joukossa oli myös muovipussissa marihuanaa. Lisäksi reppuun oli laitettu purkillinen kahvipapuja, todennäköisesti peittämään huumausaineesta lähtevää hajua.
Poliisin päivityksen sosiaaliseen mediaan tehnyt Lounais-Suomen poliisin viestintäasiantuntija Katri Tammio kertoo AMNZ Uutisille, että löytö tehtiin viime viikolla suoritetun normaalin ennalta ehkäisevän valvonnan yhteydessä. Huumausaine takavarikoitiin nuorelta.
– Emme avaa tätä tapausta tarkemmin, mutta julkisella paikalla Turussa tämä on löydetty.
Tammio kertoo että poliisi näkee
Tammio kertoo, että poliisi näkee kentällä liikkuessaan entistä nuorempien käyttävän huumeita. Myös huumeita nuorille myyvät henkilöt ovat yhä nuorempia.
– Teemme joka päivä monissa eri tehtävissä työtä huumausainerikollisuuden torjunnan eteen. Yhtenä tärkeimmistä päämääristä on, että lasten repuista löytyisi vain leluja, Tammio toteaa.



