Tämä näky kylpyhuoneessa saa turvallisuusasiantuntijankin ahdistumaan: ”Hyvin kyseenalaista”
Kodinkonehuoltaja kertoo, mitä pyykkitornin käytössä ja asennuksessa kannattaa huomioida.

Pyykinpesukonetta ja kuivausrumpua saa käyttää yhtä aikaa, kunhan laitteet on kytketty oikein. Koneita ei saa kytkeä samaan jatkojohtoon, eikä jatkojohtoa muutenkaan tulisi käyttää pitkäaikaisesti. Pesutornin asennuksessa kuivausrumpu on kiinnitettävä kunnolla, jottei se pääse putoamaan. Pesukone tulee aina alle ja kuivausrumpu päälle.
Pesutorni on monessa kodissa arjen tilaihme. Neliöitä tarvitaan vähemmän, kun pyykinpesukoneen ja kuivausrummun voi asentaa päällekkäin. Mutta saako pesutornin koneita käyttää samaan aikaan? Huoltoliike Berghäll Oy:n toimitusjohtaja Matti Vähämäen mukaan saa, kunhan laitteet on kytketty asianmukaisesti.
Nykyiset kuivausrummut ja pesukoneet vievät kodinkonehuoltajan mukaan niin vähän sähköä, että ne voi lähtökohtaisesti kytkeä myös samaan pistorasiaan. Kodinkonevalmistajan käyttöohjeet ja laitteiden yhteisteho kannattaa kuitenkin aina tarkistaa. Myös oman kodin sulakepiirin kuormitus kannattaa ottaa huomioon.
Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja
Myös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Jukka Lepistö toteaa, että koneita voi käyttää samaan aikaan myös silloin, kun ne on kytketty samaan pistorasiaan.
– Jos sähköjärjestelmä on rakennettu oikein, siellä on sulake välissä. Sulakkeen laukeamisesta tietää, että sähkönkulutus on liian suurta, Lepistö kertoo.
Yksi asia kannattaa myös ottaa erityisesti huomioon.
Silloin niitä ei saa käyttää
– Silloin niitä ei saa käyttää samaan aikaan, kun koneet on kytketty samaan jatkojohtoon. Jatkojohtoja ei ylipäätään ole tarkoitettu siihen, että niitä käytetään pitkään. Jatkojohtoja on kärynnyt tämän myötä, Vähämäki sanoo.
Vähämäki muistuttaakin, että jatkojohdon tulisi olla aina vain väliaikainen ratkaisu. Myös Lepistö varoittaa jatkojohdon käytöstä pesukoneen ja kuivausrummun kanssa.



