Kultaleijona jättää TPS:n välittömästi: ”Harmillista”
Petteri Lindbohm jättää TPS:n.

TPS:n ja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu. 32-vuotias konkaripakki solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.
– Petterin menettäminen on meille urheilullisesti harmillista, sillä hän on ollut meille alkukauden aikana erinomainen pelaaja, TPS:n urheilujohtaja Mika Suoraniemi toteaa seuran tiedotteessa .
Lindbohm pelasi TPS:ssä 16 ottelua tehoilla 0+5.
Kiitos TPS
– Kiitos TPS:lle alkukaudesta. Vaikka aikani Turussa jäi lyhyeksi, sekä seura että kaupunki jättivät todella positiivisen kuvan. Olen kiitollinen saamastani vastaanotosta ja siitä, miten hienosti minut otettiin osaksi joukkuetta, Lindbohm sanoo.
Vaikka Lindbohm on iso menetys TPS:lle, seuran onneksi kapteeni Niklas Frimanin kuntoutuminen on edennyt lupaavasti.
– Paluu voi nykyisen arvion mukaan olla mahdollinen jo pian maajoukkuetauon jälkeen, mikäli kuntoutuminen jatkuu suotuisasti. Hänen paluunsa myötä olemme puolustuksen osalta käytännössä takaisin kauden alun lähtötilanteessa, Suoraniemi ynnää.
Lindbohm on voittanut urallaan muun
Lindbohm on voittanut urallaan muun muassa MM-kultaa sekä olympiakultaa.



