Pikkuleijonille karmea selkäsauna – USA mätti 13 maalia
Yhdysvallat murskasi Suomen nopeasti.

Suomen alle 17-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue hävisi rumasti World Challenge -turnauksessa keskiviikon vastaisena yönä. Yhdysvallat oli parempi Ontarion Oakvillessä pelatussa ottelussa murskalukemin 13–1. Ottelu oli käytännössä ohi jo ensimmäisessä erässä, jonka Yhdysvallat voitti 6–1.
Suomen maalivahdeille Sami Sinkolle ja Onni Tennbergille merkittiin yhteensä 37 torjuntaa. Pikkuleijonien romahdus oli yllättävä, sillä edellisessä ottelussa kaksi päivää aiemmin Kanadan punainen joukkue kaatui 5–1. Turnauksessa pelaavat Suomen, Yhdysvaltojen ja Kanadan kahden joukkueen lisäksi Ruotsi ja Tshekki.
Turnauksen puolivälierät pelataan perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa. Suomen vastustajaa ei ole vahvistettu vielä. Se on todennäköisimmin Kanadan valkoinen joukkue.



