Šokkikäänne Michiganin senaattikisassa – Demokraatit raivoissaan
Haley Stevens hävisi elokuussa demokraattien esivaalin puolueen vasemmistosiipeä edustavalle Abdul El-Sayedille.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen demokraattijäsen Haley Stevens on ilmoittanut tukevansa senaattivaaleissa republikaanien Mike Rogersia oman puolueensa ehdokkaan sijaan. Demokraattipuolue reagoi päätökseen tyrmistyksellä ja erotti Stevensin riveistään, kertovat muun muassa The Washington Post ja Expressen .
Stevens kertoi päätöksestään sosiaalisessa mediassa vain päiviä ennen välivaaleja. Kaksikko otti rajusti yhteen jo demokraattien senaattiesivaaleissa, joissa El-Sayed syytti maltillisempaa Stevensiä Israelin edun ajamisesta ja nimitti tätä ”maan epäpätevimmäksi ehdokkaaksi”. Stevens puolestaan syytti El-Sayedia toistuvasti antisemitismistä.
Vaikka esivaalit voittaneen El-Sayedin ja Stevensin välille solmittiin aluksi rauha, konflikti leimahti uudelleen tällä viikolla. Stevens arvosteli jyrkästi ulkopuolisen vasemmistoryhmän julkaisemaa vaalimainosta, jota hän piti antisemitistisenä.
Mainos väittää michiganilaisille perheille ettei
– Mainos väittää michiganilaisille perheille, ettei heillä ole varaa ruokaan, koska rahat käytetään ’palestiinalaisten tappamiseen’. Se syyttää läheistä liittolaistamme Israelia kaikesta siitä, mihin Michiganin asukkailla ei ole varaa, Stevens sanoi lausunnossaan.
El-Sayed kiisti olevansa videon takana tai jakavansa sen näkemyksiä mutta ilmoitti samalla, ettei Stevens ollut enää tervetullut mukaan hänen kampanjaansa. Monet kommentaattorit pitävät ironisena, että Stevens tuomitsee El-Sayedin väitetyn antisemitismin mutta tukee samalla Rogersia, jonka kampanja on lietsonut ennakkoluuloja El-Sayedin muslimitaustaa ja egyptiläisjuuria vastaan.
Stevensin ilmoitus otettiin vastaan buuauksin, ja häntä kutsuttiin petturiksi. Demokraattipuolueen johto tuomitsi loikkauksen välittömästi. Suuri joukko Stevensin henkilökunnasta päätti erota välittömästi.
Tämä on halveksittava petos senaatin
– Tämä on halveksittava petos, senaatin vähemmistöjohtaja Chuck Schumer kirjoitti viestipalvelu X:ssä .
Edustajainhuoneen entinen puhemies Nancy Pelosi kritisoi Stevensin päätöstä kovin sanoin:
– Haley Stevens on päättänyt pettää Michiganin perheet ja asettaa heidän terveydenhuoltonsa, vapautensa ja tulevaisuutensa vaaraan asettumalla käsittämättömällä tavalla Mike Rogersin taakse.
Michiganin demokraattisen puolueen puheenjohtaja Curtis Hertel ilmoitti Stevensin tulleen erotetuksi puolueesta. Hertelin mukaan Stevens ei ole enää puolueen jäsen eikä häntä oteta takaisin tulevaisuudessakaan.
– Et luovu kaikista arvoistasi, koska tämä ei ole lukiota. Sillä, ettei saanut kutsua kampanjaan, ei pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, miten hän kohtelee äänestäjiään ja ihmisiä, joiden tukena hän väitti seisovansa, Hertel totesi.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puolestaan sanoi Stevensin ”olleen hyvin rohkea”, kun tämä ylitti puoluerajat ja asettui tukemaan republikaania.



