Rajuilma runtelee Kreikkaa – suomalaisten suosikkisaarelle hätävaroitus
Hirmumyrsky on aiheuttanut rankkoja tulvia ja hätävaroituksia.
Kreikassa vaarallinen Agneta-myrsky pyyhkii maan yli. Useat Kreikan kaupungit tulvivat ja maanvyöryt aiheuttavat tuhoja. Esimerkiksi Kalymnosissa maanvyörymä vieritti suuren lohkareen yksityisasunnon autotallin päälle, Tovima kertoo. Asiasta kertoo muun muassa Tovima , Parapolitika ja Iefimerida .
Punainen säävaroitus on annettu Keski-Makedoniaan ja Dodekanesian saaristoon. Sadekertymä voi olla jopa yli 60 millimetriä 12 tunnissa. Myrsky tuo mukanaan rankkasateita, voimakkaita myrskyjä sekä raekuuroja. Tulvariski kasvaa, minkä myötä myös maanvyöryt ovat mahdollisia. Vakavista tulvista on jo raportoitu Samosissa, Volosissa ja Lemnosissa, Kalymnosissa ja Kimolosissa.
Rodoksella asukkaille annettiin 112-hätävaroitus maanantaina puoli neljältä aamuyöllä. Syynä on saarella vihmonut voimakas rankkasade. Kansalaisia kehotettiin rajoittamaan liikkumista ulkona ja noudattamaan viranomaisohjeita tarkasti.
Rajuilma voi jatkua vielä ensi viikon alkuun asti. Maanantaina vaarallinen sää vaikuttaa oloihin Jooniansaarilla, Epeiroksella, Länsi-Stereassa, Länsi- ja Etelä-Pelopennesoksen rannikkoalueilla sekä Dudokanesiassa.