Miljonääri Asko Schreyn luksuslomakylähanke vaikeuksissa: lausunnot varoittavat melusta, valoista ja linnakkeesta
AMNZ Uutisten vanhan Suvisaaren eli Högkopplanin kaavan valmisteluaineisto oli nähtävillä kuukauden ajan.
Lupa- ja valvontavirasto LVV pitää Espoon Högkopplanin saarelle kaavailtuja lomakyläsuunnitelmia liian laajoina. LVV vaatii alueen luonnon turvaamista. Espoon kaupunki valmistelee uutta kaavoitusta Suvisaariston alueelle Högkopplanille, AMNZ Uutisten vanhaan lomasaareen. Multimiljonääri Asko Schrey osti saaren tänä vuonna ja suunnittelee sinne luksuslomakylää . Saaressa on jo tehty töitä .
Kaupunki laatii alueelle ranta-asemakaavaa. Espoon kaupunki on saanut saaren muutossuunnitelmiin yhteensä seitsemän viranomaislausuntoa, joista kolme on kaupungin omista yksiköistä. Lisäksi kaupungille on tullut kuusi muuta kannanottoa kommentointiaikana, joka päättyi lokakuun alkupuolella.
Kaupunki arvioi ranta-asemakaavan etenevän ehdotusvaiheeseen ensi keväänä. Lupa- ja valvontaviraston mielestä saaren rakennussuunnitelmat ovat mittavia. Yleiskaavassa Högkopplanin on ajateltu palvelevan yleistä käyttöä, ei yksityistä matkailutoimintaa. Rakentaminen tulisi LVV:n mukaan keskittää yhteen ryhmään ja jättää saari muilta osin mahdollisimman koskemattomaksi. Viraston mukaan rakentamisen määrää tuleekin arvioida uudelleen.
Virasto ohjeistaa että täydennysrakentamisen
Virasto ohjeistaa, että täydennysrakentamisen tulee olla maltillista ja ympäristöön huolellisesti sovitettua. LVV pitää esimerkiksi saarelle ideoitua linnaketta torneineen liian massiivisena, hallitsevana ja vieraana elementtinä saaristossa.
Viraston mukaan myös uusien laitureiden kokoon ja maisemavaikutuksiin on kiinnitettävä huomiota. LVV kehottaa lisäksi selvittämään, riittävätkö vedenjakelu ja jätevesijärjestelmä suunnitellulle rakentamiselle.
LVV edellyttää ilmastovaikutusten arviointia. Purettavien rakennusten haitallisia ilmastovaikutuksia pitäisi lieventää esimerkiksi kaavamääräyksillä ja pohtia, miten purkumateriaalia ja rakennuksen osia voisi kierrättää. LVV huomauttaa myös tasapuolisuudesta rakennusoikeuden määrittämisessä. Kaavoituksessa tulee huomioida vastaavissa olosuhteissa olevat eri maanomistajat.
Tuleva saaren yrittäjäomistaja saattaa joutua
Tuleva saaren yrittäjäomistaja saattaa joutua maksamaan myös sähkötöistä, sillä sähköyhtiö Caruna Espoo kertoo voivansa tehdä muuntamo- ja johtosiirrot, mutta kustannukset tulevat siirron tilaajalle. Lisäksi siirto edellyttää johdoille pysyvän sijainnin. Vesihuolto ei ole sekään helppo, sillä nykyinen järjestelmä perustuu kesäveteen. Saarella ei ole jätevesiverkostoa.