Hakkerointiuhka ei koske vain kauppoja – asiantuntija: kaikki verkossa olevat laitteet syytä suojata
Ruokakauppojen kylmälaitteita on hakkeroitu useissa maissa. Myös Suomessa on havaittu häiriöitä kylmälaitteiden toiminnassa, ja sitä tutkitaan parhaillaan.
Viime yönä muutamissa yksittäisissä pienemmissä K-ruokakaupoissa on havaittu kylmälaitteiden lämpötilahäiriöitä. Tilanne on ilmennyt joko automaattisen ilmoituksen myötä tai henkilökunnan tullessa aamulla kaupalle.
– Selvitämme parhaillamme syytä tilanteelle, eikä verkon kautta tapahtuvaa häiriköintiä ole toistaiseksi suljettu pois laskuista, kertoo Keskon turvallisuuspäällikön Petri Käyhkö .
Käyhkön mukaan kyse ei kuitenkaan ole laajamittaisesta häiriöstä, vaan tilanne on koskenut vain muutamaa kauppaa, joiden kylmälaitteet eivät ole olleet keskitetyn suojauksen piirissä. Näissä kaupoissa on ryhdytty toimiin tilanteen korjaamiseksi.
Keskossa on yleisellä tasolla varauduttu
Keskossa on yleisellä tasolla varauduttu ennakkoon moniin erilaisiin tilanteisiin ja tehty varautumissuunnitelmia. Myös eri skenaarioihin liittyviä toimintamalleja harjoitellaan säännöllisesti.
– Mitä tulee juuri kauppojen kylmälaitteisiin, olemme viimeisten vuosien aikana kiinnittäneet paljon huomiota kauppojen taloteknisten järjestelmien tietoturvaan, ja esimerkiksi kriittiset järjestelmät ovat jatkuvien ylläpitosopimusten piirissä.
Keskolla on Käyhkön mukaan myös selkeät tietoturvavaatimukset palvelutoimittajille ja yhteistyökumppaneille.
ICT-ympäristöämme keskeisiä palveluitamme sekä niiden
– ICT-ympäristöämme, keskeisiä palveluitamme sekä niiden tietoturvaa valvotaan ympäri vuorokauden.
S-ryhmässä ei ole havaittu vastaavaa kylmälaitteiden osalta viime viikonlopun aikana.
– Kaupoissamme on monenlaisia kiinteistöautomaation laitteita, kuten kylmä-, ilmanvaihto- ja valaistusjärjestelmiä. Niiden ylläpidosta, päivityksistä ja tietoturvasta on sovittu laitetoimittajien ja palveluntarjoajien kanssa. Seuraamme sopimusten toteutumista ja tietoturvavaatimuksia säännöllisesti, kertoo riskienhallinnan päällikkö Janne Ahtoniemi SOK:lta
Hänen mukaansa suomalaisiin organisaatioihin kohdistuu jatkuvasti tavanomaisia kyberhyökkäysyrityksiä. Ne torjutaan osana normaalia tietoturvatyötä. Torjunta perustuu monikerroksiseen suojaukseen, jossa yksittäisen suojauksen pettäminen ei vielä riitä hyökkääjälle. Keinoja ovat esimerkiksi automaatioverkkojen erottaminen muista verkoista, vahva käyttäjien tunnistaminen, suojatut etähallintayhteydet ja poikkeamien jatkuva valvonta.