Kuppilat kuntoon -ravintola sulki ovensa, kun kamerat sammuivat
Kuppilat kuntoon -ohjelmaan osallistuneesta ravintolasta paljastui yllättävä tieto.

Uuden Kuppilat kuntoon Kape Aihinen! -sarjan maanantaina esitettävässä jaksossa kuppilat laitetaan kuntoon hotelli-ravintola Merikruunussa Dragsfjärdissä. Kape Aihisen vierailu ravintolassa ei mitä ilmeisimmin ole kyennyt pelastamaan sen tulevaisuutta, sillä ravintolan omistaja Anna Pahajoki on kertonut Facebook-julkaisussaan lokakuun alussa, että ravintola sulkee ovensa.
– Yksi luku päättyy, mutta tarina jatkuu. Merikruunun ovet sulkeutuvat meidän osaltamme 10.10., Pahajoki ilmoittaa.
Julkaisussaan Pahajoki viittaa myös Kuppilat kuntoon -ohjelmaan.
Yksi tämän matkan jännittävimmistä kokemuksista
– Yksi tämän matkan jännittävimmistä kokemuksista oli ehdottomasti Kuppilat kuntoon! Kape Aihisen kanssa. Meidän jakso nähdään televisiossa 2.11., ja vaikka Merikruunun ovet ovat silloin meidän osaltamme jo sulkeutuneet, saamme vielä kerran palata ruudun kautta tähän paikkaan ja tähän matkaan.
Julkaisussaan Pahajoki myös kiittää muun muassa työntekijöitään ja asiakkaitaan.
– Kaikki ei aina mene niin kuin suunnittelee. Joskus pitää uskaltaa sulkea yksi ovi, jotta voi lähteä katsomaan, mitä seuraavan takana odottaa, Pahajoki kirjoittaa.
Lopettamispäätöksestä ei mainittu Kuppilat kuntoon
Lopettamispäätöksestä ei mainittu Kuppilat kuntoon -ohjelmassa laisinkaan. Kun Aihinen palasi Merikruunun tunnelmiin hieman käyntinsä jälkeen, oli kaikki vielä verrattain hyvin. Pahajoki kuitenkin kertoi jaksossa, ettei paikallisia ruokailijoita ollut juuri näkynyt Aihisenkaan käynnin jälkeen. Ruokia oli kuitenkin kehuttu.
Pahajoki kertoi jaksossa, että ravintola on taloudellisissa vaikeuksissa asiakkaiden puutteen vuoksi. Asiakkaat eivät Pahajoen mukaan pitäneet siitä, että keittiössä oli aloittanut uusi kokki. Aihinen järkyttyi huomatessaan, että ravintolan ahvenannoksen kalan väitettiin olevan kotimaista, vaikka niin ei ollut.
– Asiakasta ei saa kusettaa. Te ette voi laittaa annokseen puna-ahventa, jos siellä lukee kotimaista, paistettua ahventa. Te valehtelitte tänään asiakkaille, Aihinen tilitti henkilökunnalle.



