Tiistai 03.11.2026 · Helsinki +6 °C
ETUSIVU › KOTIMAA
← TAKAISIN ETUSIVULLE
KOTIMAA · LUONTO

Kartta näyttää Pohjois-Karjalan kaksijakoisen karhujahdin: osa metsästäjistä valikoi saalista, osa ei

Suomen riistakeskus suositteli metsästämään karhuja, joista on ollut haittaa. Katso kartalta, missä karhut ovat aiheuttaneet vahinkoa ja missä niitä on ammuttu.

Kartta näyttää Pohjois-Karjalan kaksijakoisen karhujahdin: osa metsästäjistä valikoi saalista, osa ei
Kuva: EPA / All Over Press

Syksyn karhujahdissa metsästäjien välillä on ollut eroa siinä, missä määrin saaliiksi on yritetty saada haittaa aiheuttaneita karhuja. AMNZ Uutiset hankki tiedot siitä, missä karhut ovat aiheuttaneet vahinkoja ja missä niitä on metsästetty. Tiedoista paljastuu, että esimerkiksi Ilomantsissa ammuttiin karhuja kaukana vahinkopaikoista.

Suomen riistakeskus suositteli, että saaliksi yritetään saada karhuja, jotka ovat tottuneet liikkumaan asutuksen lähellä ja joista on ollut haittaa. Riistakeskus ei antanut metsästäjille tarkkoja ohjeita, miten jahtia tulisi kohdentaa. Vahinkoa aiheuttaneiden karhujen jäljittäminen on vaikeaa, jos vahingosta on kulunut aikaa.

Esimerkiksi Lieksassa riistakeskuksen toiveeseen pyrittiin vastaamaan keskittämällä metsästystä asutuksen lähelle. Osa karhuluvan saajista päätti, ettei yritä noudattaa riistakeskuksen suositusta. Lupaehdoissa ei ollut vaatimusta kohdentaa jahtia vahinkoa aiheuttaneisiin karhuihin.

AMNZ Uutiset selvitti jahdin kohdentamista

AMNZ Uutiset selvitti jahdin kohdentamista vertaamalla riistakeskuksen tietoja karhusaaliista Ruokaviraston tietoihin korvatuista karhuvahingoista. Alla oleva kartta näyttää, miten läheltä karhuja on kaadettu alueesta, jossa karhu on aiemmin aiheuttanut vahinkoa. Vahingoissa on kyse muun muassa karhujen kotieläimille, mehiläispesille ja rehupaaleille aiheuttamista tuhoista.

Kartta ei anna koko kuvaa karhujen aiheuttamista haitoista. Kannanhoidollisten poikkeuslupien perusteena on ollut myös toistuvat pihakäynnit tai kohtaamiset, joissa karhusta on ollut ihmiselle uhkaa. Kartalla ovat vain poronhoitoalueen ulkopuoliset alueet, joilla metsästys perustui tänä syksynä kannanhoidollisiin poikkeuslupiin.

Kartalta käy ilmi, että Pohjois-Karjalassa karhuja on kaadettu paljon asutuksen läheltä. Esimerkiksi Lieksassa on kaadettu kaksi karhua alle viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Tohmajärvellä yksi karhu ammuttiin alle kolmen kilometrin päässä kunnan keskustasta.

Sen sijaan Ilomantsissa kaatoja

Sen sijaan Ilomantsissa kaatoja on myös rajaseudulla, missä asutus on vähäistä. Metsästystä alueella koordinoinut Markus Ahponen kertoo, että Ilomantsin lupa-alueella jahti päätettiin toteuttaa kannanhoidollisena. Kannanhoidollisen metsästyksen tarkoitus on harventaa eläinmäärää yleisesti, eikä se välttämättä kohdistu juuri vahinkoa aiheuttaneisiin yksilöihin.

– Karhuvahingot painottuvat pitkälti kevääseen ja myöhäiseen syksyyn. Metsästysaikana karhut ovat metsässä, missä niille on ravintoa. Eli jahdin kohdentaminen vahinkoa aiheuttaneisiin yksilöihin on tuolloin todella haastavaa.

Uutisvinkki

Näitkö jotain kiinnostavaa tai onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki tai kuva toimitukseen.

Ei valittua tiedostoa
Kiitos! Vinkkisi on vastaanotettu toimitukseen.